Steel Body on aito paikallinen tamperelainen kuntosali.
Kuntosali tarjoaa yleiskunnon ja lihaskunnon kehittämiselle sekä voimailulle hyvät olosuhteet. Paikan nostalgisuus kumpuaa jo 70-80-luvun SM-kehonrakennuksen alkutaipaleelta. Jotkut puhuvatkin old school -treenaamisesta.
Kahden yhteiskuntosalin lisäksi meiltä löytyy myös naisten oma erillinen kuntosali, joka on varustettu nimenomaan naisten esittämien toiveiden mukaisesti.
Vaikket tahtoisikaan valtavia lihaksia, niin peruskunnon kannalta on tärkeä kehittää lihaskuntoa, liikkuvuutta ja pysyä yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Liikkuminen auttaa jaksamaan arjessa ja parantamaan unen laatua. Hyvä kunto vaikuttaa positiivisesti henkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta yleiseen mielialaan.
Kuntosalipalveluiden lisäksi kulttuuria ja kuukausittain vaihtuvia spessuteemoja.
Olemme Suomen ainoa kuntosali, joka tarjoaa vakiona myös kulttuuria ja erikoisteemoja, arvontoineen. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta!
Kuntosalilla järjestetään runsaasti kivoja esittelyjä, kampanjoita, arvontoja ja kilpailuja, jotka piristävät mieltä ja voivat tuoda osallistujille vaivatta mukavia lisäetuja. Teemamme liittyvät pääosin kulttuuriin, terveyteen tai muuhun yleishyödylliseen. Olemmekin vähän enemmän kuin paikallinen kuntosali. Varsin monelle olemme toinen koti ja arjen henkireikä.
Kuntosalimme sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Åkerlundinkadulla.
Kuntosalin löydät Tullintorin takaa Åkerlundinkadun puolella. Tänne on lyhyt matka esimerkiksi Tampereen rautatieasemalta, Tammelan torilta tai Tampereen yliopistolta. Kuntosalin välittömästä läheisyydestä löytyy muun muassa Tulli Business Park, Sokos Hotel Torni, Nokia Arena ja Tampere-talo. Esimerkiksi Nekalasta, Kalevasta, Hatanpäältä, Kyttälästä ja Viinikasta pyöräilet tai kävelet todella nopeasti kuntosalillemme. Ratikka menee ihan vierestä ja omalle autollekin löytyy parkkipaikka.
Mitä asiakkaamme sanovat kuntosali
Steel Bodysta?
"Saa treenata rauhassa."
"Sopivasti retrohenkeä ja paljon aitoo rautaa."
"Nin kotoisaa, että
meinaan tulla kotiavaimilla."
"Rento ilmapiiri."
"Tule sellaisena
kuin olet -kuntosali."
YHTEINEN KUNTOSALI
Laitteet:
-
Cybex
-
Panatta
-
GPF
-
Sterling
-
Paramount
-
DAVID
-
Air Machine
-
Kahvakuulia
-
Vastuskuminauhoja
Heavy -osastolla:
-
Kyykky- ja mave-paikkoja
-
Penkkejä ja prässejä
-
Smith- ja Hack-laitteet
-
Käsipainot 65 kg asti
Nyrkkeilykulmaus:
-
Potkusäkki
-
Nyrkkeilysäkki
-
Pistepalloja
-
Päärynäpallo
-
Lattiakattopallo
Lämmittelyyn:
-
Juoksumatto
-
Kuntopyörä
-
Soutulaite
NAISTEN KUNTOSALI
Laitteet:
-
Cybex
-
Panatta
-
GPF
-
Technogym
-
Kerko
-
Pace Circuit
Naisten kuntosalilta löytyy vapaat painot, penkit ja
kyykkypaikat sekä Smith- ja
Hack-laitteet. Vastuskuminauhoja.
Lisäksi paljon pakaralaitteita!
Tämä kuntosali on tarkoitettu yksinomaan naisille. Naisten kuntosali on varustettu erityisesti naisten toiveita kuunnellen.
Lämmittelyyn:
-
Juoksumatto
-
Kuntopyöriä
-
Crossareita
-
Stepperi
Tarjoamme ainoana kuntosalina Suomessa myös kulttuuria sekä erikoisteemoja
Kuntosalin teemat vaihtuvat niin yläkerran pöydässä ja sen ympärillä kuin erityisessä kulttuurikornerissamme kuukausittain. Erityisesti Euroopan alueen kieliin liittyvät teemat ovat voimallisesti läsnä. Syyskuisin on yleensä tarjolla Euroopan alueen kieliä, Euroopan kielten päivän kunniaksi. Usein esittelyihin valikoituu melko harvinaisiakin kieliä. Esimerkiksi kveenin ja vepsän kieli sekä meänkieli ovat jo olleet esiteltävinä. Teemakuukautemme ovat myös kannanotto kielellisen rikkauden vaalimisen puolesta.
Idea erityisiin vaihtuviin teemakuukausiin ja muihin piristäviin tempauksiin syntyi koronavuonna 2020, kun huomasimme tuikkeen ihmisten silmissä himmenevän Suomenmaassa. Elämä ei vain voi olla pelkkää koronaa aamusta yöhön. Ajattelimme sitten tarjota jotakin mieltä piristävää koronakaamoksen keskellä. Nyttemmin konseptista on tullut pysyvä, ja jatkossakin jotakin kivaa uutta on tiedossa joka kuukausi, niin yläkerran pöydässämme kuin alakerran kulttuurikornerissamme.
Kuntosalin teemaviikkoihin liittyy kivoja arvontoja ja kilpailuja!
Huomioimme usein myös kalenterin juhlapäivät, kuten ystävänpäivän ja pääsiäisen.
Teemoinamme vuonna 2020 olivat mm. Puolangan Pessimistit, vieraskieliset Aku Ankat, sananlaskut, afrikaansinkieliset idiomit, Piet Heinin esittely, Euroopan kielten päivään liittynyt hauskaset sanaset ja Euroopan kielten rakkaussanasto, iho-info (ihon hyvinvointia tukevat ravintolisät), kalainfo (kalan terveysvaikutukset).
Tammikuussa 2021 oli esittelyssä 1) Punahilkan erikoisversiot sekä 2) Hygge; hygge & treenaaminen kilpailuineen. Helmikuussa 2021 erikoisteemoinamme olivat 1) Mausteiden maailma sekä 2) Jaan Kaplinski – suuri ajattelija. Maaliskuussa teemoinamme olivat: 1) Mausteet; 2) Hyväntahtoisuus kanssakäymisen perustana.
Kulloisetkin teemat löydät ajankohtaista osiosta >
Kuntosali tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet hyvään treeniin.
Steel Body on kuntosali Tampereen keskustassa, josta löytyy tilaa yhteensä noin 800 m2 ja ainakin yli 100 kuntoilulaitetta, joista on kerrottu lisää kuntosali -sivulla. Paljon vapaita painoja ja käsipainoja aina 65kg asti.
Lisäksi meiltä löytyy kuukausittain vaihtuvia kulttuuri- ja/tai terveysteemoja arvontoineen. Teemoja on yleensä lukuisia, yläkerrassa omansa ja alakerrassa omansa. Alakerrassa on lähes poikkeuksetta kulttuuriteema.
Kuntosalin muut palvelut.
Personal trainer -valmennus auttaa, kun kaipaat henkilökohtaista kuntovalmennusta saavuttaaksesi tavoitteesi tai ravintovalmennusta oikean ruokavalion suhteen.
Personal traineriltamme saat kuntosaliohjelmat ja treeniohjelmat, oletpa sitten aloittelija tai kokeneempi treenaaja.
Hyödyt omasta Personal trainerista.
-
Valmennus auttaa lisäämään tehokkaasti lihasmassaa.
-
Saat toimivat ohjeet rasvanpolttoon ja kehon kiinteyttämiseen.
-
Saat valmennusta kehon liikkuvuuden parantamiseen.
-
Valmennus kannustaa aktiiviseen liikkumiseen ja mahdolliseen elämäntapamuutokseen.
-
Löydät juuri Sinulle sopivat tavat treenata ja liikkua, jotta voit välttää lihas- tai nivelvammoja.
-
Saat täsmälleen omiin tavoitteisiisi sopivaa valmennusta. Tavoitteet määrittelet yhdessä valmentajasi kanssa.
Meiltä saat myös lisäravinteet lihasten hyvinvointiin ja treenistä palautumiseen. Pelkkä treeni ei riitä, vaan täysipainoinen ravinto on ensiarvoisen tärkeässä roolissa lihasten palautumisen, kehityksen, motivaation ja hyvinvoinnin kannalta.
Kuntosalilla on saatavana urheiluhierontaa erittäin ammattitaitoisen ja kokeneen urheiluhierojan toimesta. Hän saa takuulla jumiutuneet lihakset aukeamaan ja antaa hyviä vinkkejä myös siitä, kuinka lihakset saa pysymään hyvässä kunnossa.
Kuntosalilta löytyy myös Infrapunasauna lihasten rentouttamiseen ja muutenkin terveyden kohentamiseen.
Miehille meiltä löytyy sauna. Siellä voi kaikessa rauhassa rentoutua kovan treenin jälkeen. Naisten puolelle ei valitettavasti mahdu saunatiloja, mutta olemme kompensoineet tätä puutetta infrapunasaunamme hinnastossa. Neljän kerran kortti infrapunasaunaan maksaa vain 10e, ja sinne mahtuu kerralla 2 henkilöä. Saunaan pääsee toimiston aukioloaikoina. Yksi saunakerta on 50 min.
Kuntosalilla on solarium, mikäli kaipaat rusketusta tai haluat vaikkapa saada lihaksesi erottumaan paremmin.
Urheiluhieronta ja muut palvelut >
Ajankohtaista ja kulttuuriteemoja >