• Katinka

Johdatus joutilaisuuteen. Miksi se voi olla meille lahja?

Päivitetty: 26. tammik.

Mitä on joutilaisuus? Nykyisin sanaa käytetään turhankin usein halventavassa mielessä. Joutilas ihminen on laiskuri, pinnari, velttoilija, lorvailija, yhteiskunnalle hyödytön nahjus, siipeilijä, jolla ei ole sen vertaa itsekuria, että ryhtyisi ”kunnon töihin”. Tämä on siis tavanomainen näkemys. Joutilaisuudella on kuitenkin myös aivan toisenlaiset kasvot. Joutilaisuudella on vuosisatojen mittainen kunniakas perinne. Joutilaisuus paljastuu yhä uudestaan siksi, mitä se todellisuudessa onkin: piittaamattomuutta maailman vaatimuksista, yksilön kapinaa auktoriteetteja vastaan, mielihyvää, henkistä harjoitusta, sitä ihminen lunastaa jälleen todellisen itsensä itselleen takaisin. Työmoraali osoittautuu varsin uudeksi ilmiöksi, jonka tarkoituksena on saada ihmiset raatamaan synkissä olosuhteissa mitättömän palkkion toivossa. Toisin kuin luullaan, joutilas ihminen ei suinkaan ole yhteiskunnalle haitallinen rahareikä vaan tosiasiassa suoranainen pyhimys. Joutilaisuus voi olla lahja, niin itselle kuin muille. Kerromme tässä esittelyssä, miksi.


Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Joutilaiden huvitusten avulla voimme siirtyä tyylikkäästi sivuun kaupallisesta kiireestä ja stressistä, raskaan työn ja ostosten maailmasta ja astua sisään ilon ja vapauden valtakuntaan. Joutilaissa huvituksissa on kysymys itsehallinnasta, vapaudesta, riippumattomuudesta. Kun otamme ilman syyllisyydentunnetta torkut puistossa puun alla, otamme samalla itsellemme oikeuden elää oman mielemme mukaan. Joutilaiden ilojen avulla saamme jälleen yhteyden luontoon ja itseemme. Joutilaat rakastavat luontoa, se ei edes maksa mitään ja on vieläpä terapeuttista. Luonto tarjoaa kaikki antimensa ilmaiseksi, kun taas ihmisen keksimät lystit voivat olla hyvinkin kalliita. Joutilaat ilot säästävät myös ympäristöä. On vaikea keksiä, mikä vahingoittaisi luontoa vähemmän kuin joutilaisuus. Taukoamattoman raadannan, stressin ja huolten täyttämässä maailmassa joutilaat huvitukset auttavat meitä elämään, nauttimaan ja heittäytymään ihmisen synnynnäiseen rakkauteen luontoa, aistillisuutta ja leppoisaa elämää kohtaan taittamatta selkäämme tai joutumatta vararikkoon. Tarvitsemme itselle pyhitettyä aikaa, joka toimii arjen kiireiden ja vaatimuspaineiden vastakohtana. Kyse on sovintoon pääsemisestä itsen ja luonnon kanssa. Kestämätän elämäntempo ei lopulta palvele ketään. Ottakaamme meille ihmisinä kuuluva joutilaisuuden mukanaan tuoma mielihyvä vastaan ja tutustukaamme omaan todelliseen itseemme, joka on jäänyt kaiken kiireen, hyörinän ja pyörinän alle piiloon. Hauskanpidon ei tarvitse olla kallista lystiä. Tervetuloa joutilaiden ilojen pariin, ilon ja vapauden valtakuntaan!

Elämä ei salli viivyttelyä; kun mielihyvää on tarjolla, siihen on tartuttava. (Dr. Johnson)


LAISKOTTELU versus AHKERUUS: KOHTI TASAPAINOA

Ole lahjakkaasti laiska! Joskus toden totta kannattaa olla tekemättä mitään, sillä mikä sen parempaa kuin joutilaat hetket. Laiskottelu on taito, jota jokainen meistä tarvitsee. Laiskottelu ravitsee mieltä, ruokkii luovuutta ja irrottaa kiireestä. Ylen määrin nautittuna se kuitenkin tekee meistä saamattomia tylsimyksiä. Laiskottelussakin on hyvä tuntea jokin kohtuus. Laiskuus on usein parjattu hyve, mutta sillä on kuitenkin äärimmäisen tärkeä paikkansa elämässämme. Tässä tekstissä käydään läpi laiskuuden ja ahkeruuden yhtälöä.


Sana laiskuus on värittynyt meillä etupäässä kielteisesti. Jos puhumme laiskuudesta hyvänä asiana, käytämme mieluummin esim. sanoja joutilaisuus tai lepo. Jos joutilaisuus ei enää riitä kuvaamaan ihmisen laiskuutta, voidaan käyttää myös sanaa toimettomuus: Toimettomana tuolla huoneessaan on, kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Laiskaksi ihmistä kutsutaan vasta, kun häntä ei voi enää kuvata muilla mainituilla käsitteillä. Olemme tottuneet liittämään laiskuuteen kielteisiä merkityksiä ja sisuttomuuden. Monet suomalaiset sanonnat sisältävät laiskuutta arvostelevan puolen, kuten hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä; aamun torkku, illan virkku – se tapa talon hävittää; ensin työ, sitten huvi. Sanonnat sisältävät normituksia siitä, mitä arvostetaan. Kukaan ei halua tulla leimatuksi laiskaksi. Suomessa on aina luotettu sisumyyttiin: suohon, kuokkaan ja Jussiin. Sankarit eivät velttoile! Mutta raadammeko me itsemme hengiltä? Onko laiskuus sittenkin viisauden äiti? Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Velttoilun ja ahkeruuden väliin mahtuu paljonkin. Tarpeellista oleilua, asioiden pohtimista, aikaa antaa asioiden löytää oma paikkansa ja tekemisen riemua, kun asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Kyse on usein tahdin säätämisestä itselle sopivaksi. Velttoilu ei aina olekaan velttoilua, vaan sisältyy osana ahkeruuteen, ollen jopa toisinaan sen edellytys: Asioilla kun tuppaa olemaan kypsymisaikansa. Ei voi olla ahkera ennen kuin jokin asia on kypsynyt ”valmiiksi”, jotta sen parissa voidaan ryhtyä askaroimaan.


Laiskuus ei aina ole absoluuttista. Laiska ihminen voi olla totaalisen toimeton jollakin ja erittäin toimelias jollain toisella osa-alueella. Laiska ihminen voi jättää asioita tekemättä, koska ei viitsi – samalla kun hän hyvinkin viitsii tehdä jotain muuta. Laiskaksi, niin että siihen sisältyy negatiivinen arvolataus, ihmisen määrittelevät yleensä muut kuin hän itse. Ihminen, jolla on tarve uppoutua oman intohimonsa pariin, voi nähdä suurtakin vaivaa saadakseen elämän pyörimään niin, että uppoutuminen onnistuu. Muiden mielestä hän on patalaiska, kun ei edes petiään ”jaksa” pedata. Joissain yhteisöissä laiskuus määrittyy tekemisen hyväksyttävyyden mukaan. Jos esim. yhteisössä lukemista pidetään ajan haaskauksena, lukevaa ihmistä voidaan pitää laiskana. Sama koskee mitä tahansa tekemistä, vaikka kyseinen ihminen olisi kuinka ahkera tahansa asiansa suhteen.


Laiskuutta on monenlaista. Se voi olla henkistä, sosiaalista tai fyysistä. Sosiaalinen laiskuus voi ilmetä ihmiskontaktien vähyytenä tai kiinnostuksen puutteena. Tällöin ihmistä ei huvita muiden elämä, saavutukset tai murheet. Henkinen laiskuus on sitä, kun ihminen ei jaksa eikä viitsi pohtia liian monimutkaisia kysymyksiä ja asioita. Jokaisella laiskalla on kuitenkin tilanteesta riippuva ahkera kohtansa. Usein etiikka ja arvot säätelevät laiskuutta. Itselle tärkeiden asioiden parissa jaksaa työskennellä pitkään. Tällöin tekeminen on mielekästä ja ihminen kokee elävänsä arvojensa mukaisesti. Ja päinvastoin: Jos eteen tulevat asiat ovat eettisesti itselle kyseenalaisia tai omien arvojen vastaisia, into tehdä laantuu. Yhteiskunta ja kulttuuri omine tapoineen määrittävät sitä, mitä pidetään laiskuutena ja mitä ei. Toisaalta ihminen voi olla laiska jossakin sen vuoksi, että hänen täytyy: jotta saisi hoidettua muita, tärkeämpänä pitämiään asioita. Ei kaikki laiskuutta, mikä toisista laiskuudelta näyttää! Vuorokaudessa on vain 24 tuntia – kukaan ei voi rakentaa koko maailmaa valmiiksi, on pystyttävä priorisoimaan. Aina jää jotakin sellaista hoitamatta, jonka hoitamatta jättämisen vuoksi ihmistä voidaan syyttää laiskuudesta.


Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, ihmiskunta ei olisi selvinnyt näin kauan ilman laiskuutta. Laiskuuden tila auttaa meitä ongelmien ratkaisussa. Luovuus vaatii usein tilaa ja aikaa, kiireettömän tunnelman. Ajatus on ikään kuin ajan tulos. Sanan ajatus tyvi juontuukin kuvaavasti suomen aika-sanan genetiivimuodosta ajan. Ajatuksen kehittyminen vaatii aikaa niin kuin puu kasvaakseen. Luovuuden ylläpitämiseksi on joillakin työpaikoilla jopa mukavia löhöilypaikkoja. Voidaan puhua akkujenlataustuokioista, vaikka se laiskottelulta joidenkin mielestä näyttääkin.


Ylenpalttisen ahkera ihminen painaa kukonlaulusta hamaan iltatajuttomuuteen ja nousee taas seuraavana aamuna jatkamaan mielipuolista raahustustaan. Laiskottelu on suoja ylikuormittumiselta. Laiskottelun aloittaminen lataa akkuja niin, että se on hyvä ennalta ehkäisevä toimenpide ylikuormitusta vastaan. Nykyihmisille on vaikeaa rauhoittua, sillä ärsykkeitä ja valoa on jatkuvasti saatavilla - niitä jopa tyrkytetään meille. Yhteiskunta ei nuku milloinkaan, eikä soisi oikein meidänkään nukkuvan. Vaikka oma keho tietäisi, mitä se tarvitsisi, sen ääntä ei ole helppo kuulla kaiken hälyn keskellä - joskus ihminen ei edes osaa kuunnella omia perustarpeitaan, vaan uhraa kaiken aikansa toisten hyvinvoinnin edistämiselle. Omien tarpeiden kuuntelu on kuitenkin ihmisen perusoikeus. Omien tarpeiden kuunteleminen on sitä, että antaa itsensä olla sellainen kuin on – heikkouksineen ja säröineen – yrittämättä olla enempää. Laiskottelun kieltäminen on hengenvaarallista. Moni on kuollut työn ääreen uupuneena ja viimeiseen asti yrittäen. Laiskottelun laiminlyöjä toimii siis vastoin kaikkia omia etujaan.


Liiallisesta laiskuudesta on joskus haittaa yksilölle, yhteisölle tai yhteiskunnalle. Se voi pahimmillaan haitata elämää ylipäätään. Elämä ei olisi mahdollista, jos kaikki elävä vain olla möllöttäisi. Laiskuus ja masennus ovat joskus sukua keskenään. On veteen piirretty viiva, milloin todellinen ja pitkään jatkunut laiskuus muuttuukin masentuneeksi mielenlaaduksi. Laiskuus voi myös hävettää. Voi olla, että ihminen haluaisi olla ahkera ja saada jotain aikaan, mutta kun ei viitsi eikä huvita, niin tekemisen tulokset voivat olla olemattomia. Olemattomat tulokset taas harmittavat ja lisäävät alakuloa. Alakuloisena ei jaksa tehdä senkään vertaa, ja se hävettää entisestään. Laiskuus ruokkii itse itseään. Kun ei vähään aikaan tee mitään, on entistä vaikeampi aloittaa minkään tekemistä. Laiskuuden noidankehä saattaa alkaa pikkuhiljaa kasvaa ja laajeta niin, että vähitellen yhä useampi asia alkaa jäädä tekemättä. Asioiden tekeminen alkaa tuntua vaikealta, kun tekemättömien töiden määrä on kasvanut vaivihkaa vuoren kokoiseksi. Laiskuuden merkittävä huono puoli on se, että ihminen ei saa tehtyä asioita. Lienee sanomattakin selvää, että jos ei pysty aloittamaan mitään, ei voi tulla valmistakaan. Karrikoiden voidaan sanoa, että ihmiskunta tuhoutuisi ja maailma hukkuisi paskaan, jos kaikki olisivat laiskoja. Pienessä mittakaavassa ihmiseltä jää hänelle itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä asioita hoitamatta, jos hän vain laiskottelee. Kokonaisuutena elämä, jossa ei ole toteuttanut tai edes yrittänyt toteuttaa omia unelmiaan, voi alkaa jossakin vaiheessa tuntua aika mitättömältä tai tuhlatulta: Mihin nämä vuodet menivät?; millainen elämäni oli? tai meninkö kohti itselleni tärkeitä asioita kertaakaan? ovat pysäyttäviä pohdintoja. Toisaalta, ahkerat saattavat saada laiskasta tarpeekseen, ja alkaa pohtia, miksi heidän muka pitäisi tehdä ”elämäntapalaiskankin” työt. Välinpitämättömyys terveydestä, koulutuksesta tai ihmisoikeuksista voivat olla esimerkkejä laiskuuden levittämästä moraalin rapautumisesta.


Mikä tekee ihmisestä laiskan? Edes laiskuus ei kehity itsestään, kaikkeen ihmisen toimintaan löytyy aina psykologisia syitä. Epävarmuus ja epäonnistumisen pelko ovat omiaan aiheuttamaan liiallista laiskuutta. Silloin ihminen ei halua edes yrittää, ja vähitellen hänestä tulee laiska, hän tavallaan jähmettyy pelosta. Ihminen saattaa olla aikaansaamaton. Tämän taustalla on usein toiminnanohjauksen vaikeuksia. Toiminnanohjauksen ongelmina alkanut aikaansaamattomuus on jossain vaiheessa aitoa laiskuutta, sillä kyllin pitkään jatkuneena aikaansaamattomuudesta voi tulla elämäntapa, osa persoonallisuutta. Aikaansaamaton voi kuitenkin olla ahkera jossakin asiassa eikä ”laiska” ole yhtään laiska tämän ahkeran harrastuksensa parissa. Pettymykset ja niiden välttely voivat olla aiheuttamassa laiskuuden kehittymistä. Harva kestää pystypäin ja nurkumatta kaikki pettymykset. Ihmisellä saattaa olla huono pettymysten kestokyky tai niitä tulee kerta kaikkiaan liikaa tai ne ovat sietämättömän pahoja. Tällöin ihminen alkaa vältellä tilanteita, joissa pettymyksiä on tullut. Ulospäin se näyttää laiskuudelta. Pahimmassa tapauksessa ihminen saattaa olla tekemättä enää yhtään mitään – jokaisessa asiassahan voi joutua kohtaamaan jonkinlaisen pettymyksen. Ihminen saattaa passivoitua elämänalueilla, joiden ei katso hänelle kuuluvan. Toisinaan laiskat yrittävät laiskistaa muita omalle tasolleen yrittämällä näivettää ahkeran motivaatiota. Joskus voi käydä niin, että ahkeruuden kohde on muiden mielestä väärä. Montaa ahkerasti uutta etsinyttä henkilöä on pidetty aluksi ihan hulluna. Silti sinnikäs usko omaan polkuun kantaa usein hedelmää. Vaatii todella paljon rohkeutta ja uskoa omaan juttuun, jos muut ympärillä esim. parjaavat ja puhuvat pahaa, yrittäen siis sosiaalisin sanktioin estää ahkeruuden. Ryhmäpaineen alla moni ei jaksa ponnistella, vaikka haluaisi, ja antautuu lopulta laiskuudelle. Kyse on eräänlaisesta pakotetusta laiskuudesta. Systeemi ja sen eetos voi estää ahkeruuden, jos ihmiset oppivat, että yhteisössä ei kannata laittaa rikkaa ristiin. Toisinaan on niin, että laiskalta vaikuttava ihminen onkin oikeasti todella ahkera omalla alallaan, vaikka esim. perinteisillä arvoilla mitattuna hän vaikuttaa olevan varsin laiska. Tuolloin hän seuraa omia arvojaan, sen sijaan että seuraisi yhteisön tärkeinä pitämiä arvoja. Kun ihmisen elämä suuntautuu muualle kuin yhteisö toivoisi, se tulkitaan helposti laiskuudeksi, vaikka kyseinen asia vaatisi suurta sinnikkyyttä ja aherrusta.


Kuinka olla sopivasti ahkera? Motivoitumisen kannalta on oleellista, että ihminen kokee tekevänsä jotakin merkityksellistä ja olevansa tärkeällä asialla sekä saa myös itselleen hyötyä. Hyöty voidaan ymmärtää monella tavalla: Hyöty olla esim. taloudellista tai asemaan ja/tai arvoihin perustuvaa. Joskus ihminen toimii, kun hän kokee pelastavansa teollaan maailman, yhteisön tai vaikkapa yksittäisen eläimen. Kun ihminen alkaa tehdä jotakin, hänen on yleensä ratkaistava eteen tulevia ongelmia. Ongelmia on aina, kun haluaa tehdä jotakin.


Miten olla sopivasti laiska? Laiskottelun opetteluun kannattaa käyttää aikaa ja voimia. Vaikka laiskottelun opetteleminen itsessään on tarkkaan ottaen ahkeruutta ja siten laiskottelun vastaista, kannattaa riski ottaa. Itseltään kannattaa kysyä aika ajoin perimmäiset kysymykset: Onko tämä kaikki sen arvoista?; Onko se asia, johon nyt valutat hikipisaroitasi ja sydänvertasi asia, joka on vaivan arvoista suorittaa?; Mikä merkitys asialla on 10 tai 20 vuoden päästä?; Mitä sanoisit itsellesi, jos pääsisit 100-vuotiaana antamaan tähän hetkeen neuvoja? Tavallaan on perspektiivin vaihtoa kysyä itseltään, saako enemmän aikaan vähän laiskempana vai kuolleena. Laiskottelu mahdollistaa tekemisen, ja tekeminen laiskottelun.


Totuus on, että laiskottelu tekee välillä gutaa ja eetvarttia. Kannattaa tunnustella omia tunteitaan, mielialojaan ja tuloksiaan. Oletko huomannut, että pienen velttoiluhetken jälkeen työnteko sujuu uudella innolla ja aiempaa tehokkaammin? Ihminen voi olla ahkera, kun palautuu välillä. Ihminen tarvitsee lepoa. Tauko on levolle pyhitetty. Vain huilaamalla saan työtehoni maksimiin -ajatus auttanee työnarkomaaniakin hellittämään hetkeksi työn otteesta. Jos työ meinaa kokonaan nielaista kaiken ajan, kannattaa niin sanotusti hankkia itselleen elämä. Elämän hankkiminen tarkoittaa asioita, jotka hankittuasi et enää pysty tekemään töitä kaiken aikaa. Epäelämään on helppo jäädä kiinni. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, onko laiskottelua filosofisessa mielessä oikeastaan edes olemassa. On vain tila, jossa ihminen on näennäisesti paikallaan poreammeessa tai riippumatossa, käytännössä luoden perustaa tulevalle ahkeruudelle. Eikö hän silloin tavallaan ahkeroi laiskuuden parissa? Meihin on istutettu kumma syyllisyys laiskottelusta, joka voi vaikeuttaa irtiottoa arjen oravanpyörästä. Kotikasvatuksesta omaksuttu asenne voi johtaa huonoon omaantuntoon ja siihen, että kaikki laiskottelu tuntuu syntiseltä. Jotta tulee tilaa laiskottelulle, syyllisyydentunnetta tulee saada hälvennettyä. On otettava järki käteen!


Onnellisen, harmonisen elämän saavuttaa silloin, kun ahkeruus ja laiskuus ovat mukavasti tasapainossa. Tasapainossa ollaan silloin, kun ihminen tekee, kun on tehdäkseen ja lepää, kun tekee mieli levätä. Onnelliseen elämään sisältyy sopivasti oleilua, tyhjään tuijottamista ja laiskottelua sekä ahertamista, hien hajua ja sitä, että oman työn jälki näkyy. Kukin tulee onnelliseksi omalla tavallaan ja kodissa kaikkien rentoutumismuodoille tulisi antaa oma tilansa. Joissain perheissä sauna on ainoa paikka, missä elämä pysähtyy hetkeen. Arvokas laiska hetki siis.


Elämässä olisi hyvä päästä niin sanottuun laiskuusneutraaliin tilaan, jossa ahkera touhottaminen ja uutta luova laiskottelu ovat tasapainossa kuin itämaiset yin ja yang. Sekä liiallinen laiskuus että liiallinen ahkeruus ovat tavalla tai toisella vaarallisia, joten molempia ääripäitä on syytä välttää. Liiallisesti laiska tai ahkera ajattelee usein tekevänsä jotakin sitten, kun on a) aikaa, b) oikea tunnetila tai c) saanut tehtyä sen, mitä on parhaillaan tekemässä. Tällainen ”sitten kun”-ajattelu on pahasta niin ahkeralle kuin laiskallekin, koska kummallakaan ei ole koskaan juuri sopivaa rakoa tai tunnetilaa tehdä aikomiaan asioita. Sen sijaan ihmisen tulisi oppia kuuntelemaan kehonsa viestejä ja antaa niiden johdattaa itsensä joko kohti laiskuutta tai kohti ahkeruutta, kulloisenkin tuntuman mukaan.

LEPPOISTAMISEN TEKNIIKAT


1. KYLPEMINEN

Mikä onkaan miellyttävämpää kuin rentouttavan kylvyn yksinkertainen ilo, erityisesti nautittuna kello yksitoista aamupäivällä kaikkien muiden raataessa tehtaassa, kun itse olet soittanut töihin ja ilmoittanut olevasi sairas. Noudata keskiaikaisia perinteitä ja lisää veteen mausteita ja ruusun terälehtiä. Viivähdä siellä liiankin pitkään ja lisää kuumaa vettä kääntämällä hanaa varpaillasi, koska et viitsi nousta istumaan ja kurkottelemaan siihen käsin. Loju ammeessa ja tuijottele kattoon, anna itsesi olla täysin rentona höyryn kohotessa vedestä ja työasioiden haipuessa jonnekin kaukaisuuteen.


2. RETKOTTAMINEN

Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kommunikaatiosta on muuta kuin verbaalista, ja kehollasi on aivan oma kieli. ”Älä retkota!” komensivat sekä äitisi että opettajasi, mutta retkottaminen on rauhallista kapinaa ilmaiseva asento. Se on laiskahkoa haistattelua tuotteliaalle yhteiskuntaluokalle. Siinä on tosin huonot puolensa, ja sen on todettu aiheuttavan alentunutta vireystilaa ja suonikohjuja, joten se vastaa epäilemättä terveysvaikutuksiltaan istumatapojen tupakkaa.


3. PARVEKE

Parveke on aivan olennainen osatekijä raukean päivän vietossa. Se voi olla tornitalon kahdeksannessatoista kerroksessa, jossa kastelet päivänkakkararuukkua, istut kansituolissa siemailemassa olutta ja pohdiskelet kaupunkielämän monisyisiä, toisiinsa kietoutuneita tarinoita. Se voi olla portugalilaisen huvilan kolmannessa kerroksessa, jonka edessä avautuu meri odottaen päätöstäsi kun törmäilet ympäriinsä grillin edessä punaviinipullo kourassasi. Missä parvekkeesi ikinä onkaan, nautiskele sen parhaasta puolesta – puoliksi sisällä, puoliksi ulkona. Se on kuin letkajenkka, toinen jalka ulkona maailmasta ja toinen sen sisällä.


4. MAJA PUUSSA

Puumajoja on alun perin rakennettu suojaksi ihmisille subtrooppisissa sademetsissä vaanivia kuolettavia vaaroja vastaan, mutta nykyään ne johdattavat meidät ritsojen ja irtokarkkien maailmaan ja tarjoavat lapsille turvapaikan nykyvanhempien tavalta puuttua joka asiaan. Maja rakennetaan sekalaisesta puutavarasta, jota löytyy aitojen alta, veneen lattialankuista, ajopuista, myrskyn kaatamista puista. Itse rakentamiseen pätee vain yksi sääntö: Majan pitää olla tarpeeksi suuri ja vahva kymmenelle vekaralle mutta silti niin hutera, etteivät seikkailunhaluiset aikuiset uskalla sinne kiivetä. Missään tapauksessa ei pidä mennä ostamaan uutta puutavaraa. Puumajan pitää olla rähjäinen, kaunis, nuhruinen ja ainut laatuaan.


5. KADUILLA VAELTELU

1800-luvun Pariisissa esiintyi ihmislaji, jota kutsuttiin nimellä flâneur. Kyseessä oli eräänlainen kaduilla vaelteleva keikari, työtä vieroksuva runoilija, joka asteli kaupungilla, viihtyi tyylikkäillä kauppakujilla, istuskeli puistonpenkeillä ja tarkkaili kaupunkielämää. Ääritapauksissa heillä saattoi olla mukanaan kilpikonna, koska he halusivat tuon hitaan eläimen määräävän liikehdinnän tahdin. Voit itse olla kotikaupunkisi flâneur: astu ulos kotiovestasi ja yritä kävellä tieten tahtoen oikein hitaasti. Se saattaa aluksi tuntua epäluonnolliselta, mikä johtuu ainoastaan siitä, että yrität nyt päästä eroon vuosikausien ehdollistumisesta nopeaan siirtymiseen kohteesta A kohteeseen B. Pian hitaampi tahti alkaa tuntua tavanomaiselta, ja alat suuresti nauttia loputtomien ihmeiden maailmasta, joka avautuu kuljeskelun myötä eteesi.


6. VITKASTELU

Jerome K. Jerome on kirjoittanut: ”Suudelmien tavoin laiskottelunkin on oltava salaista, jotta se voisi olla oikein suloista”, ja tämän viisauden myötä pääsemmekin vitkastelun autuaaseen maailmaan. Ovatko muutamat lisäminuutit vuoteen lämmössä koskaan niin äärimmäisen herkullisia kuin silloin, kun pitäisi jo olla matkalla töihin? Kai sitä voisi aloittaa kotitehtävien tekemisen jo nyt ja saada vapaapäivän, kun voisi palauttaa ne etuajassa, mutta eikö olekin paljon parempi pitää se vapaapäivä ennen kuin on edes aloitettu? Valtaa oma aikasi takaisin kaikilta noilta vaivalloisilta tehtäviltä ja piehtaroi sinä hellien joka sekuntia. Kunnollinen vitkastelutaito vaatii kuitenkin todellista omistautumista. Työt on saatava valmiiksi määräaikaan mennessä, sillä muuten aikavarkaus menettää tehonsa. Joka ikisen työpaikan seinällä pitäisikin olla kyltti, jossa lukee: ”Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”.


7. NOKKAUNET

Kaikista tarjolla olevista ilmaisista huvituksista helpoin ja nautinnollisin on nokkaunet. Ne otetaan perinteisesti keskipäivällä eli kuudennen tunnin aikaan – siitä juontuu sana siesta – jotta uni veisi mennessään aamupäivän demonit. Lounaan jälkeiset torkut kuuluvat jokaiseen päivään maissa, joissa työnteko ei ole päähänpinttymä, vaan torkut ovat suorastaan päivän pyhä hetki. Pohjois-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa nokkaunet on otettava salaa ja syyllisyydentuntoisena, vaikka kyseessä on loppujen lopuksi maailman luonnollisin asia. On täysin hullua tehdä töitä kahdeksan tuntia ja enemmänkin yhteen menoon pystymättä välillä nukkumaan. Meillä pitäisi olla aina tyyny mukana. Minne ikinä menemmekään. Pitää löytää sopiva paikka torkuille, vaikka kirkosta tai puistosta. Nokkaunet joka päivä vastaa miljoonaa vitamiinipilleriä ja energiakapselia. Hellät, suloiset, hurmaavat torkut ovat lääkettä uupuneelle sielulle! Paratiisissa takuulla jokainen ottaa torkkuja! Nokkaunet jakavat päivän kahteen osaan ja tekevät kummastakin puolikkaasta menestyksekkäämmän ja nautinnollisemman. Kuinka paljon helpompaa onkaan työskennellä aamulla, jos tiedämme nokosten olevan luvassa lounaan jälkeen; ja kuinka paljon mukavampia iltapäivästä ja illasta tuleekaan pienten unien jälkeen. On esitetty väite, että kylliksi nukkuvilla ihmisillä on puolta pienempi riski saada tartuntatauteja kuin niillä, jotka kärsivät univelasta. Koskapa nokoset on kielletty, jotkut ottavat salatirsoja. Ajattelepa niitä tuhansia oppitunnilla salaa nukkuvia oppilaita! Silkasta väsymyksestä nukkuvat, eivät suinkaan kiinnostuksenpuutteen vuoksi! Huonosti ovat asiat, kun meidän pitää nokosia hävetä ja nukkumisesta syyllisyyttä kantaa. Ikään kuin meidän pitäisi kieltää kehomme kutsut, teeskennellä olevamme koneita. Ihmisläheisessä toimistossa on varattuna leposohvat työntekijöille, jotta he voivat päästä hetkeksi takaisin omaan aikaansa kelloseppien valvonnan ulkopuolelle. Nokoset on nykyisin korvattu kahvilla, sillä meillä ei ole lupa levätä keskellä päivää. Päivälepo voi kuitenkin olla ei vain virkistävää vaan myös terapeuttista: Päivälepo on eräänlainen meditoinnin helpompi muoto. Usein päivälevon jälkeen herääkin mieleen aivan uusia ideoita, joita ei väsyneen tylppämielisenä ikinä olisi tullut ajatelleeksi. Siten nokoset tulevat salaa palvelleeksi myös tuottavuutta. Nykyisin puhutaankin voimanokosista, lyhyistä torkuista, jotka saavat työntekijän palaamaan toimistoon entistä terävämpänä.


8. PUISTONPENKKI

Kuka neropatti on keksinyt puistonpenkit? Yhä kontrolloidummassa, päämäärätietoisemmassa ja digitalisoituneemmassa maailmassamme puinen penkki on vapauden turvasatama kaupungin vilinässä. Penkillä voi lueskella, torkkua, syödä eväitä, meditoida ja mietiskellä. Penkillä voi vain istua ja katsella, kun maailma virtaa ohi. Pikkulapsen äiti voi lukea läpi ohuen runokirjan vauvan nukkuessa päiväuniaan. Penkillä voi tavata jonkun vaikka salaa. Penkki tarjoaa leppoisan yksinäisen tuokion ja lohdun. Kaikki tämä ihan ilmaiseksi.


9. RANTA

Rannalla vanhemmat voivat lukea tai kahlailla, ja lapset voivat löytää oman luovuutensa ollessaan tekemisissä fantastisen muovailumateriaalin eli märän hiekan kanssa. Voit uida tai tuijottaa merta tai leikkiä kalliolätäköissä tai pyydystellä pikkukaloja. Voit syödä eväitä tai grillata kalaa nuotiolla, vaivaton elämä on koko ajan käden ulottuvilla.


10. MINÄ VAIN KATSELEN

Tämä on eräänlaista kaupoissa kiertelyä. Kiertely tarkoitti ennen vanhaan vapautta kuljeskella liikkeessä ilman ostovelvoitetta. Sopivasti sijoitettu lausahdus ”minä vain katselen” muuttaa useimmiten myyjän käytöstä. Sitä ei aina katsota hyvällä. Olet flâneur, joka majailee liikkeen virrassa mutta täysin yksilöllisenä. Siinä kun kaikki muut ovat kuluttajia, sinä ”vain katselet”. Netissä tuo ”vain katselu” onnistuu helpommin, siellä kun ei tulla samalla tavalla tyrkyttämään.


11. MELANKOLIA

Maailmassa, jossa olemme tottuneet hyökkäämään säälimättä masennuksen kimppuun vahvoilla mielialaa tasaavilla aineilla kuten Prozacilla, unohtuu helposti, että melankolinen murehdinta voi olla myös miellyttävää. Voit kuvitella olevasi romantiikan ajan runoilija, joka vaeltelee lehtometsissä laatien kurjaa olotilaansa kuvailevia loppusointuja. 1600-luvulla kirjoittamassaan itsehoito-oppaassa The Anatomy of Melancholy (Surumielisyyden anatomia) Robert Burton toteaa: ”Aivan verrattoman suurta iloa tuottaa surumielisyydessä vellominen, haaveilu, itsekseen hymyileminen, loputtomien erilaisten roolien esittäminen.” Joidenkin, kuten Arthur Schopenhauerin, mielestä melankolia on peräti filosofisen pohdistelun suoranainen edellytys.


12. LAULAMINEN

Ennen langattomien laitteiden aikoja ihmiset lauloivat jatkuvasti, aivan kaikki. Kun käveli pitkin Firenzen katuja vuonna 1350, saattoi kuulla jokaisen käsityöläisen ja kauppiaan hoilottavan ilmoille niin maallisia kuin pyhiäkin lauluja, kansanlauluja, hienostuneita rakkauslauluja, Danten lyriikkaa. Myöhemmän puritaanisen aikakauden synkeys tappoi suuren osan tästä ilosta. Jotakin tästä kuitenkin elää rakennustyömailla ja autotalleissa. Ryhdy siis jälleen laulamaan! Laulakaamme kuin vanhoina hyvinä aikoina!


13. RUOKAA PUSIKOSTA JA METSÄSTÄ

Maalaisluonto on kuin suuri ruokakomero täynnä kartunvatukoita, pihlajanmarjoja, nokkosia, sieniä sekä mustikoita ja mansikoita. Ruoan poimiminen, kuljettaminen kotiin ja piirakan, pihlajanmarjaviinan tai nokkoskeiton valmistaminen on todella palkitsevaa puuhaa. Silloin ihminen astuu kerta kaikkiaan sivuun työnteon ja rahan ansaitsemisen kierteestä, ja koko prosessi on silkkaa iloa alusta loppuun. Silloin on päässyt näkemään väläyksen todellisen itsemääräämisoikeuden ja vapauden maailmasta.


14. SAIRASTAMINEN

Sairastaminen ei ole suinkaan aina pelkkää kurjuutta, sillä siitäkin voi saada irti oman katkeransuloisen nautintonsa – ainakin toipumisvaiheessa ollessaan. Ensinnäkin tiedossa on mitä tervetullein tauko työnteosta ja mahdollisuus viettää kolme päivää sängyssä. Vuodepotilaana voikin sitten puuhailla lempipuuhiaan, mitä vain mihin kunto suinkin antaa myöten. Voi juoda ihania kuumia juomia ja syödä vaikka lempiruokiansa. Voi lukea lempikirjojaan tai katsella vaikka lempisarjojaan tai -elokuviaan. Voi uppoutua päiväuniin ja nauttia valveen ja unen välisestä herkullisesta tilasta. Koska on fyysinen syy olla nousematta töihin, voi hyvällä omallatunnolla rentoutua stressaavasta työelämästä, joka tämän infektion on aiheuttanutkin. Anna rentoutuneen sielusi kelliä vapaana ja korjaantua tuijottaessasi päiväsaikaan esitettäviä mustavalkoelokuvia tai antautuessasi kuumeisen alitajuntasi vapaana virtaaviin pyörteisiin. Se tosiasia, että sairaana voi mukavasti saada itselleen joutoaikaa, on erittäin tuttu kaikille pikkulapsille. Kuinka erilainen onkaan sänkypotilaan päivä verrattuna rangaistusten, syytösten ja velvollisuuksien arkipäivään – yhtäkkiä kaikki ovatkin sangen kilttejä ja ymmärtäväisiä! On aika omaksua ns. periksiantajan raukeus. Sairaana olo tulisi toivottaa aikuisenakin tervetulleeksi lomana vastuista ja taakoista. Siinäpä meillä on kuin onkin yksi hyväksytty syy olla jouten. Peter Bradshaw sanookin: Sairaaksi ilmoittautuminen on ainut keino, jolla aikuinen ammattityöläinen pääsee kokemaan joutenolon: erillään kaikista muista elämäntilanteista voi harjoittaa pakollisen yksinäisyyden ja joutenolon taitoa. Sairaana olo ei ole aina yksinomaan huono asia. Marcel Proust muistuttaa meitä sen hyvästä puolesta, kenties jopa hyödyllisyydestä: Yksistään heikkous panee meidät huomioimaan ja oppimaan ja saa meidät erittelemään ilmiöitä, joista emme muutoin tietäisi mitään. Ihminen, joka käy iltaisin suoraan vuoteeseen ja lakkaa elämästä aina siihen hetkeen asti kun herää ja nousee, ei varmasti koskaan uneksikaan tekevänsä unen myötä edes vähäisiä havaintoja, suurista löydöistä puhumattakaan. Toipuminen on sana, jota ei juuri kuule näinä päivinä. Tuntuu kuin olisimme torjuneet havainnon ajasta parantajana ja korvanneet sen sarjalla hoitoja ja tuotteita, jotka on suunniteltu niin, että voidaan kokonaan hypätä toipumisen yli. Toipuminen vertautuu kuitenkin ruoansulatukseen – se vaatii yhtä lailla oman aikansa: Se merkitsee lepotauon suomista keholle sen energiamäärän palautumiseksi, joka on menetetty sairaana. Kenties toipilaalle olisi syytä määrätä oikea lepokuuri. Sairaanaolon ympärille on luotu syyllisyyden ilmasto, koska sen katsotaan vievän aikaa hyödylliseltä, tuottavalta työltä. Nykypäivän yhteiskunta ei anna meidän sairastaa tai ainakin haluaisi meidän olevan valittamattomia itseliikkujia. Kärsimys on lakaistu maton alle, kiellettynä, sivuutettuna, vastustettuna. Nykylääketieteen suuri ohjelma on sairauden täydellinen hävittäminen. Oletko sairas? Ota pilleri! Sen sijaan että lääkärit määräävät lääkkeitä ja yrittävät pommittaa sairauden hajalle lyhimmässä mahdollisessa ajassa, heidän tulisi määrätä potilailleen lepokuureja.


Neljän viikon dolce far niente, jossa olisi ripaus sairautta, miltä kuulostaisi? Ei liikaa, mutta juuri sen verran, että kaikki saisi kärsimyksen vivahteen ja muuttuisi runolliseksi! Nousisit myöhään, joisit kaakaota ja söisit aamiaista tohvelit jalassa ja aamutakki yllä. Makaisit puutarhassa riippumatossa ja lukisit tunteellisia romaaneja, joissa olisi surumielinen loppu, kunnes kirja putoaisi raukeasta kädestäsi ja lojuisit haaveilevat silmäsi suunnattuna taivaankannen syvään sineen, katselisit pehmeitä pilviä, jotka kelluisivat kuin valkopurjeiset laivat sen syvyyksissä, kuuntelisit lintujen iloista laulua ja puiden matalaa huminaa. Tai kun tulisit liian heikoksi lähtemään ulkoilmaan, istuisit tyynyjen tukemana alakerrassa avoimen ikkunan ääressä riutuneen ja kiinnostuvan näköisenä, niin että kaikki kauniit vastakkaisen sukupuolen edustajat huokaisisivat kulkiessaan ohitsesi.


FORKØLET

Stemningsgruk.

Jeg er saa forkølet, forpint og besværet, og det er saa Synd og saa trist. Og jeg er saa syg som ingen har været - siden jeg var det sidst. Og jeg ligger i Sengen og tænker kun paa, at jeg har det saa vederstyggeligt og er saa elendig og mishandlet – aah! Og det er i Grunden saa hyggeligt.

(Piet Hein)


VILUSTUNEENA

Tunnelmagruk.

Olen niin vilustunut,

kärsivä ja rasitettu,

ja se on niin sääli ja niin ikävää.

Ja olen kipeämpi kuin kukaan on ollut

- sitten sen kun olin viimeksi kipeä.

Ja makaan sängyssä ja ajattelen ainoastaan,

että oloni on niin inhottava

ja olen niin surkeana ja runneltuna – oivoi!

Ja se on oikeastaan niin mukavaa.

(KS)


15. VESSASSA ISTUMINEN

Vessa on ihmisen erakkomaja kotielämän keskellä. Se tarjoaa pienen yksinäisen mietiskelytuokion kaiken työ- tai perhetohinan lomaan. Se on myös varsin luova tila: kiinalainen filosofi Ouyang Xiu puhuu kolmesta adessiivista, jotka liittyvät hänen parhaisiin oivalluksiinsa: tyynyllä, ratsailla, pöntöllä. Vetäydymme vessaan ajattelemaan, meditoimaan ja mietiskelemään. Joillekin vessa toimii myös konkreettisena pakopaikkana.


16. PUISSA KIIPEILY

Miksi ihmeessä ihmisten pitää maksaa päästäkseen johonkin turboahdettuun huvipuistoon, kun joka paikka on täynnä puita, joissa voi kiipeillä. Puut ovat kaikki erilaisia, ainutlaatuisia, täynnä taikuutta, koko ajan valmiina. Niissä voi kiipeillä, istuskella, niitä voi nuuhkia, voi toimia linnun lailla.


17. RUNOJEN JA AFORISMIEN LUKEMINEN

Kiireisenä aikanamme unohduksiin jääneitä huveja on runo- tai aforismikirjan lukeminen, kenties junan siimeksessä tai nojaillessa vaikka puuhun kaupungin puistossa. Jokaisen tulisi pitää runo- tai aforismikirjaa aina käsillä. Osuvasti valitut sanat täyttävät sydämen ilolla. Unohda pinnalliset romaanit ja pidä aina mukanasi viisauskirjallisuutta.


18. KESKUSTELEMINEN

Un véritable ami est le plus grand de tous les biens. (La Rochefoucauld) (Tosiystävä on suurinta kaikista hyvyyksistä.)