Johdatus joutilaisuuteen. Miksi se voi olla meille lahja?

Mitä on joutilaisuus? Nykyisin sanaa käytetään turhankin usein halventavassa mielessä. Joutilas ihminen on laiskuri, pinnari, velttoilija, lorvailija, yhteiskunnalle hyödytön nahjus, siipeilijä, jolla ei ole sen vertaa itsekuria, että ryhtyisi ”kunnon töihin”. Tämä on siis tavanomainen näkemys. Joutilaisuudella on kuitenkin myös aivan toisenlaiset kasvot. Joutilaisuudella on vuosisatojen mittainen kunniakas perinne. Joutilaisuus paljastuu yhä uudestaan siksi, mitä se todellisuudessa onkin: piittaamattomuutta maailman vaatimuksista, yksilön kapinaa auktoriteetteja vastaan, mielihyvää, henkistä harjoitusta, sitä ihminen lunastaa jälleen todellisen itsensä itselleen takaisin. Työmoraali osoittautuu varsin uudeksi ilmiöksi, jonka tarkoituksena on saada ihmiset raatamaan synkissä olosuhteissa mitättömän palkkion toivossa. Toisin kuin luullaan, joutilas ihminen ei suinkaan ole yhteiskunnalle haitallinen rahareikä vaan tosiasiassa suoranainen pyhimys. Joutilaisuus voi olla lahja, niin itselle kuin muille. Kerromme tässä esittelyssä, miksi.

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Joutilaiden huvitusten avulla voimme siirtyä tyylikkäästi sivuun kaupallisesta kiireestä ja stressistä, raskaan työn ja ostosten maailmasta ja astua sisään ilon ja vapauden valtakuntaan. Joutilaissa huvituksissa on kysymys itsehallinnasta, vapaudesta, riippumattomuudesta. Kun otamme ilman syyllisyydentunnetta torkut puistossa puun alla, otamme samalla itsellemme oikeuden elää oman mielemme mukaan. Joutilaiden ilojen avulla saamme jälleen yhteyden luontoon ja itseemme. Joutilaat rakastavat luontoa, se ei edes maksa mitään ja on vieläpä terapeuttista. Luonto tarjoaa kaikki antimensa ilmaiseksi, kun taas ihmisen keksimät lystit voivat olla hyvinkin kalliita. Joutilaat ilot säästävät myös ympäristöä. On vaikea keksiä, mikä vahingoittaisi luontoa vähemmän kuin joutilaisuus. Taukoamattoman raadannan, stressin ja huolten täyttämässä maailmassa joutilaat huvitukset auttavat meitä elämään, nauttimaan ja heittäytymään ihmisen synnynnäiseen rakkauteen luontoa, aistillisuutta ja leppoisaa elämää kohtaan taittamatta selkäämme tai joutumatta vararikkoon. Tarvitsemme itselle pyhitettyä aikaa, joka toimii arjen kiireiden ja vaatimuspaineiden vastakohtana. Kyse on sovintoon pääsemisestä itsen ja luonnon kanssa. Kestämätän elämäntempo ei lopulta palvele ketään. Ottakaamme meille ihmisinä kuuluva joutilaisuuden mukanaan tuoma mielihyvä vastaan ja tutustukaamme omaan todelliseen itseemme, joka on jäänyt kaiken kiireen, hyörinän ja pyörinän alle piiloon. Hauskanpidon ei tarvitse olla kallista lystiä. Tervetuloa joutilaiden ilojen pariin, ilon ja vapauden valtakuntaan!

Elämä ei salli viivyttelyä; kun mielihyvää on tarjolla, siihen on tartuttava. (Dr. Johnson)

LAISKOTTELU versus AHKERUUS: KOHTI TASAPAINOA

Ole lahjakkaasti laiska! Joskus toden totta kannattaa olla tekemättä mitään, sillä mikä sen parempaa kuin joutilaat hetket. Laiskottelu on taito, jota jokainen meistä tarvitsee. Laiskottelu ravitsee mieltä, ruokkii luovuutta ja irrottaa kiireestä. Ylen määrin nautittuna se kuitenkin tekee meistä saamattomia tylsimyksiä. Laiskottelussakin on hyvä tuntea jokin kohtuus. Laiskuus on usein parjattu hyve, mutta sillä on kuitenkin äärimmäisen tärkeä paikkansa elämässämme. Tässä tekstissä käydään läpi laiskuuden ja ahkeruuden yhtälöä.

Sana laiskuus on värittynyt meillä etupäässä kielteisesti. Jos puhumme laiskuudesta hyvänä asiana, käytämme mieluummin esim. sanoja joutilaisuus tai lepo. Jos joutilaisuus ei enää riitä kuvaamaan ihmisen laiskuutta, voidaan käyttää myös sanaa toimettomuus: Toimettomana tuolla huoneessaan on, kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Laiskaksi ihmistä kutsutaan vasta, kun häntä ei voi enää kuvata muilla mainituilla käsitteillä. Olemme tottuneet liittämään laiskuuteen kielteisiä merkityksiä ja sisuttomuuden. Monet suomalaiset sanonnat sisältävät laiskuutta arvostelevan puolen, kuten hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä; aamun torkku, illan virkku – se tapa talon hävittää; ensin työ, sitten huvi. Sanonnat sisältävät normituksia siitä, mitä arvostetaan. Kukaan ei halua tulla leimatuksi laiskaksi. Suomessa on aina luotettu sisumyyttiin: suohon, kuokkaan ja Jussiin. Sankarit eivät velttoile! Mutta raadammeko me itsemme hengiltä? Onko laiskuus sittenkin viisauden äiti? Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Velttoilun ja ahkeruuden väliin mahtuu paljonkin. Tarpeellista oleilua, asioiden pohtimista, aikaa antaa asioiden löytää oma paikkansa ja tekemisen riemua, kun asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Kyse on usein tahdin säätämisestä itselle sopivaksi. Velttoilu ei aina olekaan velttoilua, vaan sisältyy osana ahkeruuteen, ollen jopa toisinaan sen edellytys: Asioilla kun tuppaa olemaan kypsymisaikansa. Ei voi olla ahkera ennen kuin jokin asia on kypsynyt ”valmiiksi”, jotta sen parissa voidaan ryhtyä askaroimaan.

Laiskuus ei aina ole absoluuttista. Laiska ihminen voi olla totaalisen toimeton jollakin ja erittäin toimelias jollain toisella osa-alueella. Laiska ihminen voi jättää asioita tekemättä, koska ei viitsi – samalla kun hän hyvinkin viitsii tehdä jotain muuta. Laiskaksi, niin että siihen sisältyy negatiivinen arvolataus, ihmisen määrittelevät yleensä muut kuin hän itse. Ihminen, jolla on tarve uppoutua oman intohimonsa pariin, voi nähdä suurtakin vaivaa saadakseen elämän pyörimään niin, että uppoutuminen onnistuu. Muiden mielestä hän on patalaiska, kun ei edes petiään ”jaksa” pedata. Joissain yhteisöissä laiskuus määrittyy tekemisen hyväksyttävyyden mukaan. Jos esim. yhteisössä lukemista pidetään ajan haaskauksena, lukevaa ihmistä voidaan pitää laiskana. Sama koskee mitä tahansa tekemistä, vaikka kyseinen ihminen olisi kuinka ahkera tahansa asiansa suhteen.

Laiskuutta on monenlaista. Se voi olla henkistä, sosiaalista tai fyysistä. Sosiaalinen laiskuus voi ilmetä ihmiskontaktien vähyytenä tai kiinnostuksen puutteena. Tällöin ihmistä ei huvita muiden elämä, saavutukset tai murheet. Henkinen laiskuus on sitä, kun ihminen ei jaksa eikä viitsi pohtia liian monimutkaisia kysymyksiä ja asioita. Jokaisella laiskalla on kuitenkin tilanteesta riippuva ahkera kohtansa. Usein etiikka ja arvot säätelevät laiskuutta. Itselle tärkeiden asioiden parissa jaksaa työskennellä pitkään. Tällöin tekeminen on mielekästä ja ihminen kokee elävänsä arvojensa mukaisesti. Ja päinvastoin: Jos eteen tulevat asiat ovat eettisesti itselle kyseenalaisia tai omien arvojen vastaisia, into tehdä laantuu. Yhteiskunta ja kulttuuri omine tapoineen määrittävät sitä, mitä pidetään laiskuutena ja mitä ei. Toisaalta ihminen voi olla laiska jossakin sen vuoksi, että hänen täytyy: jotta saisi hoidettua muita, tärkeämpänä pitämiään asioita. Ei kaikki laiskuutta, mikä toisista laiskuudelta näyttää! Vuorokaudessa on vain 24 tuntia – kukaan ei voi rakentaa koko maailmaa valmiiksi, on pystyttävä priorisoimaan. Aina jää jotakin sellaista hoitamatta, jonka hoitamatta jättämisen vuoksi ihmistä voidaan syyttää laiskuudesta.

Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, ihmiskunta ei olisi selvinnyt näin kauan ilman laiskuutta. Laiskuuden tila auttaa meitä ongelmien ratkaisussa. Luovuus vaatii usein tilaa ja aikaa, kiireettömän tunnelman. Ajatus on ikään kuin ajan tulos. Sanan ajatus tyvi juontuukin kuvaavasti suomen aika-sanan genetiivimuodosta ajan. Ajatuksen kehittyminen vaatii aikaa niin kuin puu kasvaakseen. Luovuuden ylläpitämiseksi on joillakin työpaikoilla jopa mukavia löhöilypaikkoja. Voidaan puhua akkujenlataustuokioista, vaikka se laiskottelulta joidenkin mielestä näyttääkin.

Ylenpalttisen ahkera ihminen painaa kukonlaulusta hamaan iltatajuttomuuteen ja nousee taas seuraavana aamuna jatkamaan mielipuolista raahustustaan. Laiskottelu on suoja ylikuormittumiselta. Laiskottelun aloittaminen lataa akkuja niin, että se on hyvä ennalta ehkäisevä toimenpide ylikuormitusta vastaan. Nykyihmisille on vaikeaa rauhoittua, sillä ärsykkeitä ja valoa on jatkuvasti saatavilla - niitä jopa tyrkytetään meille. Yhteiskunta ei nuku milloinkaan, eikä soisi oikein meidänkään nukkuvan. Vaikka oma keho tietäisi, mitä se tarvitsisi, sen ääntä ei ole helppo kuulla kaiken hälyn keskellä - joskus ihminen ei edes osaa kuunnella omia perustarpeitaan, vaan uhraa kaiken aikansa toisten hyvinvoinnin edistämiselle. Omien tarpeiden kuuntelu on kuitenkin ihmisen perusoikeus. Omien tarpeiden kuunteleminen on sitä, että antaa itsensä olla sellainen kuin on – heikkouksineen ja säröineen – yrittämättä olla enempää. Laiskottelun kieltäminen on hengenvaarallista. Moni on kuollut työn ääreen uupuneena ja viimeiseen asti yrittäen. Laiskottelun laiminlyöjä toimii siis vastoin kaikkia omia etujaan.