top of page
  • Katinka

Johdatus joutilaisuuteen. Miksi se voi olla meille lahja?

Päivitetty: 26. tammik. 2022

Mitä on joutilaisuus? Nykyisin sanaa käytetään turhankin usein halventavassa mielessä. Joutilas ihminen on laiskuri, pinnari, velttoilija, lorvailija, yhteiskunnalle hyödytön nahjus, siipeilijä, jolla ei ole sen vertaa itsekuria, että ryhtyisi ”kunnon töihin”. Tämä on siis tavanomainen näkemys. Joutilaisuudella on kuitenkin myös aivan toisenlaiset kasvot. Joutilaisuudella on vuosisatojen mittainen kunniakas perinne. Joutilaisuus paljastuu yhä uudestaan siksi, mitä se todellisuudessa onkin: piittaamattomuutta maailman vaatimuksista, yksilön kapinaa auktoriteetteja vastaan, mielihyvää, henkistä harjoitusta, sitä ihminen lunastaa jälleen todellisen itsensä itselleen takaisin. Työmoraali osoittautuu varsin uudeksi ilmiöksi, jonka tarkoituksena on saada ihmiset raatamaan synkissä olosuhteissa mitättömän palkkion toivossa. Toisin kuin luullaan, joutilas ihminen ei suinkaan ole yhteiskunnalle haitallinen rahareikä vaan tosiasiassa suoranainen pyhimys. Joutilaisuus voi olla lahja, niin itselle kuin muille. Kerromme tässä esittelyssä, miksi.


Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Joutilaiden huvitusten avulla voimme siirtyä tyylikkäästi sivuun kaupallisesta kiireestä ja stressistä, raskaan työn ja ostosten maailmasta ja astua sisään ilon ja vapauden valtakuntaan. Joutilaissa huvituksissa on kysymys itsehallinnasta, vapaudesta, riippumattomuudesta. Kun otamme ilman syyllisyydentunnetta torkut puistossa puun alla, otamme samalla itsellemme oikeuden elää oman mielemme mukaan. Joutilaiden ilojen avulla saamme jälleen yhteyden luontoon ja itseemme. Joutilaat rakastavat luontoa, se ei edes maksa mitään ja on vieläpä terapeuttista. Luonto tarjoaa kaikki antimensa ilmaiseksi, kun taas ihmisen keksimät lystit voivat olla hyvinkin kalliita. Joutilaat ilot säästävät myös ympäristöä. On vaikea keksiä, mikä vahingoittaisi luontoa vähemmän kuin joutilaisuus. Taukoamattoman raadannan, stressin ja huolten täyttämässä maailmassa joutilaat huvitukset auttavat meitä elämään, nauttimaan ja heittäytymään ihmisen synnynnäiseen rakkauteen luontoa, aistillisuutta ja leppoisaa elämää kohtaan taittamatta selkäämme tai joutumatta vararikkoon. Tarvitsemme itselle pyhitettyä aikaa, joka toimii arjen kiireiden ja vaatimuspaineiden vastakohtana. Kyse on sovintoon pääsemisestä itsen ja luonnon kanssa. Kestämätän elämäntempo ei lopulta palvele ketään. Ottakaamme meille ihmisinä kuuluva joutilaisuuden mukanaan tuoma mielihyvä vastaan ja tutustukaamme omaan todelliseen itseemme, joka on jäänyt kaiken kiireen, hyörinän ja pyörinän alle piiloon. Hauskanpidon ei tarvitse olla kallista lystiä. Tervetuloa joutilaiden ilojen pariin, ilon ja vapauden valtakuntaan!


Elämä ei salli viivyttelyä; kun mielihyvää on tarjolla, siihen on tartuttava. (Dr. Johnson)


LAISKOTTELU versus AHKERUUS: KOHTI TASAPAINOA

Ole lahjakkaasti laiska! Joskus toden totta kannattaa olla tekemättä mitään, sillä mikä sen parempaa kuin joutilaat hetket. Laiskottelu on taito, jota jokainen meistä tarvitsee. Laiskottelu ravitsee mieltä, ruokkii luovuutta ja irrottaa kiireestä. Ylen määrin nautittuna se kuitenkin tekee meistä saamattomia tylsimyksiä. Laiskottelussakin on hyvä tuntea jokin kohtuus. Laiskuus on usein parjattu hyve, mutta sillä on kuitenkin äärimmäisen tärkeä paikkansa elämässämme. Tässä tekstissä käydään läpi laiskuuden ja ahkeruuden yhtälöä.


Sana laiskuus on värittynyt meillä etupäässä kielteisesti. Jos puhumme laiskuudesta hyvänä asiana, käytämme mieluummin esim. sanoja joutilaisuus tai lepo. Jos joutilaisuus ei enää riitä kuvaamaan ihmisen laiskuutta, voidaan käyttää myös sanaa toimettomuus: Toimettomana tuolla huoneessaan on, kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Laiskaksi ihmistä kutsutaan vasta, kun häntä ei voi enää kuvata muilla mainituilla käsitteillä. Olemme tottuneet liittämään laiskuuteen kielteisiä merkityksiä ja sisuttomuuden. Monet suomalaiset sanonnat sisältävät laiskuutta arvostelevan puolen, kuten hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä; aamun torkku, illan virkku – se tapa talon hävittää; ensin työ, sitten huvi. Sanonnat sisältävät normituksia siitä, mitä arvostetaan. Kukaan ei halua tulla leimatuksi laiskaksi. Suomessa on aina luotettu sisumyyttiin: suohon, kuokkaan ja Jussiin. Sankarit eivät velttoile! Mutta raadammeko me itsemme hengiltä? Onko laiskuus sittenkin viisauden äiti? Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Velttoilun ja ahkeruuden väliin mahtuu paljonkin. Tarpeellista oleilua, asioiden pohtimista, aikaa antaa asioiden löytää oma paikkansa ja tekemisen riemua, kun asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Kyse on usein tahdin säätämisestä itselle sopivaksi. Velttoilu ei aina olekaan velttoilua, vaan sisältyy osana ahkeruuteen, ollen jopa toisinaan sen edellytys: Asioilla kun tuppaa olemaan kypsymisaikansa. Ei voi olla ahkera ennen kuin jokin asia on kypsynyt ”valmiiksi”, jotta sen parissa voidaan ryhtyä askaroimaan.


Laiskuus ei aina ole absoluuttista. Laiska ihminen voi olla totaalisen toimeton jollakin ja erittäin toimelias jollain toisella osa-alueella. Laiska ihminen voi jättää asioita tekemättä, koska ei viitsi – samalla kun hän hyvinkin viitsii tehdä jotain muuta. Laiskaksi, niin että siihen sisältyy negatiivinen arvolataus, ihmisen määrittelevät yleensä muut kuin hän itse. Ihminen, jolla on tarve uppoutua oman intohimonsa pariin, voi nähdä suurtakin vaivaa saadakseen elämän pyörimään niin, että uppoutuminen onnistuu. Muiden mielestä hän on patalaiska, kun ei edes petiään ”jaksa” pedata. Joissain yhteisöissä laiskuus määrittyy tekemisen hyväksyttävyyden mukaan. Jos esim. yhteisössä lukemista pidetään ajan haaskauksena, lukevaa ihmistä voidaan pitää laiskana. Sama koskee mitä tahansa tekemistä, vaikka kyseinen ihminen olisi kuinka ahkera tahansa asiansa suhteen.


Laiskuutta on monenlaista. Se voi olla henkistä, sosiaalista tai fyysistä. Sosiaalinen laiskuus voi ilmetä ihmiskontaktien vähyytenä tai kiinnostuksen puutteena. Tällöin ihmistä ei huvita muiden elämä, saavutukset tai murheet. Henkinen laiskuus on sitä, kun ihminen ei jaksa eikä viitsi pohtia liian monimutkaisia kysymyksiä ja asioita. Jokaisella laiskalla on kuitenkin tilanteesta riippuva ahkera kohtansa. Usein etiikka ja arvot säätelevät laiskuutta. Itselle tärkeiden asioiden parissa jaksaa työskennellä pitkään. Tällöin tekeminen on mielekästä ja ihminen kokee elävänsä arvojensa mukaisesti. Ja päinvastoin: Jos eteen tulevat asiat ovat eettisesti itselle kyseenalaisia tai omien arvojen vastaisia, into tehdä laantuu. Yhteiskunta ja kulttuuri omine tapoineen määrittävät sitä, mitä pidetään laiskuutena ja mitä ei. Toisaalta ihminen voi olla laiska jossakin sen vuoksi, että hänen täytyy: jotta saisi hoidettua muita, tärkeämpänä pitämiään asioita. Ei kaikki laiskuutta, mikä toisista laiskuudelta näyttää! Vuorokaudessa on vain 24 tuntia – kukaan ei voi rakentaa koko maailmaa valmiiksi, on pystyttävä priorisoimaan. Aina jää jotakin sellaista hoitamatta, jonka hoitamatta jättämisen vuoksi ihmistä voidaan syyttää laiskuudesta.


Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, ihmiskunta ei olisi selvinnyt näin kauan ilman laiskuutta. Laiskuuden tila auttaa meitä ongelmien ratkaisussa. Luovuus vaatii usein tilaa ja aikaa, kiireettömän tunnelman. Ajatus on ikään kuin ajan tulos. Sanan ajatus tyvi juontuukin kuvaavasti suomen aika-sanan genetiivimuodosta ajan. Ajatuksen kehittyminen vaatii aikaa niin kuin puu kasvaakseen. Luovuuden ylläpitämiseksi on joillakin työpaikoilla jopa mukavia löhöilypaikkoja. Voidaan puhua akkujenlataustuokioista, vaikka se laiskottelulta joidenkin mielestä näyttääkin.


Ylenpalttisen ahkera ihminen painaa kukonlaulusta hamaan iltatajuttomuuteen ja nousee taas seuraavana aamuna jatkamaan mielipuolista raahustustaan. Laiskottelu on suoja ylikuormittumiselta. Laiskottelun aloittaminen lataa akkuja niin, että se on hyvä ennalta ehkäisevä toimenpide ylikuormitusta vastaan. Nykyihmisille on vaikeaa rauhoittua, sillä ärsykkeitä ja valoa on jatkuvasti saatavilla - niitä jopa tyrkytetään meille. Yhteiskunta ei nuku milloinkaan, eikä soisi oikein meidänkään nukkuvan. Vaikka oma keho tietäisi, mitä se tarvitsisi, sen ääntä ei ole helppo kuulla kaiken hälyn keskellä - joskus ihminen ei edes osaa kuunnella omia perustarpeitaan, vaan uhraa kaiken aikansa toisten hyvinvoinnin edistämiselle. Omien tarpeiden kuuntelu on kuitenkin ihmisen perusoikeus. Omien tarpeiden kuunteleminen on sitä, että antaa itsensä olla sellainen kuin on – heikkouksineen ja säröineen – yrittämättä olla enempää. Laiskottelun kieltäminen on hengenvaarallista. Moni on kuollut työn ääreen uupuneena ja viimeiseen asti yrittäen. Laiskottelun laiminlyöjä toimii siis vastoin kaikkia omia etujaan.


Liiallisesta laiskuudesta on joskus haittaa yksilölle, yhteisölle tai yhteiskunnalle. Se voi pahimmillaan haitata elämää ylipäätään. Elämä ei olisi mahdollista, jos kaikki elävä vain olla möllöttäisi. Laiskuus ja masennus ovat joskus sukua keskenään. On veteen piirretty viiva, milloin todellinen ja pitkään jatkunut laiskuus muuttuukin masentuneeksi mielenlaaduksi. Laiskuus voi myös hävettää. Voi olla, että ihminen haluaisi olla ahkera ja saada jotain aikaan, mutta kun ei viitsi eikä huvita, niin tekemisen tulokset voivat olla olemattomia. Olemattomat tulokset taas harmittavat ja lisäävät alakuloa. Alakuloisena ei jaksa tehdä senkään vertaa, ja se hävettää entisestään. Laiskuus ruokkii itse itseään. Kun ei vähään aikaan tee mitään, on entistä vaikeampi aloittaa minkään tekemistä. Laiskuuden noidankehä saattaa alkaa pikkuhiljaa kasvaa ja laajeta niin, että vähitellen yhä useampi asia alkaa jäädä tekemättä. Asioiden tekeminen alkaa tuntua vaikealta, kun tekemättömien töiden määrä on kasvanut vaivihkaa vuoren kokoiseksi. Laiskuuden merkittävä huono puoli on se, että ihminen ei saa tehtyä asioita. Lienee sanomattakin selvää, että jos ei pysty aloittamaan mitään, ei voi tulla valmistakaan. Karrikoiden voidaan sanoa, että ihmiskunta tuhoutuisi ja maailma hukkuisi paskaan, jos kaikki olisivat laiskoja. Pienessä mittakaavassa ihmiseltä jää hänelle itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä asioita hoitamatta, jos hän vain laiskottelee. Kokonaisuutena elämä, jossa ei ole toteuttanut tai edes yrittänyt toteuttaa omia unelmiaan, voi alkaa jossakin vaiheessa tuntua aika mitättömältä tai tuhlatulta: Mihin nämä vuodet menivät?; millainen elämäni oli? tai meninkö kohti itselleni tärkeitä asioita kertaakaan? ovat pysäyttäviä pohdintoja. Toisaalta, ahkerat saattavat saada laiskasta tarpeekseen, ja alkaa pohtia, miksi heidän muka pitäisi tehdä ”elämäntapalaiskankin” työt. Välinpitämättömyys terveydestä, koulutuksesta tai ihmisoikeuksista voivat olla esimerkkejä laiskuuden levittämästä moraalin rapautumisesta.


Mikä tekee ihmisestä laiskan? Edes laiskuus ei kehity itsestään, kaikkeen ihmisen toimintaan löytyy aina psykologisia syitä. Epävarmuus ja epäonnistumisen pelko ovat omiaan aiheuttamaan liiallista laiskuutta. Silloin ihminen ei halua edes yrittää, ja vähitellen hänestä tulee laiska, hän tavallaan jähmettyy pelosta. Ihminen saattaa olla aikaansaamaton. Tämän taustalla on usein toiminnanohjauksen vaikeuksia. Toiminnanohjauksen ongelmina alkanut aikaansaamattomuus on jossain vaiheessa aitoa laiskuutta, sillä kyllin pitkään jatkuneena aikaansaamattomuudesta voi tulla elämäntapa, osa persoonallisuutta. Aikaansaamaton voi kuitenkin olla ahkera jossakin asiassa eikä ”laiska” ole yhtään laiska tämän ahkeran harrastuksensa parissa. Pettymykset ja niiden välttely voivat olla aiheuttamassa laiskuuden kehittymistä. Harva kestää pystypäin ja nurkumatta kaikki pettymykset. Ihmisellä saattaa olla huono pettymysten kestokyky tai niitä tulee kerta kaikkiaan liikaa tai ne ovat sietämättömän pahoja. Tällöin ihminen alkaa vältellä tilanteita, joissa pettymyksiä on tullut. Ulospäin se näyttää laiskuudelta. Pahimmassa tapauksessa ihminen saattaa olla tekemättä enää yhtään mitään – jokaisessa asiassahan voi joutua kohtaamaan jonkinlaisen pettymyksen. Ihminen saattaa passivoitua elämänalueilla, joiden ei katso hänelle kuuluvan. Toisinaan laiskat yrittävät laiskistaa muita omalle tasolleen yrittämällä näivettää ahkeran motivaatiota. Joskus voi käydä niin, että ahkeruuden kohde on muiden mielestä väärä. Montaa ahkerasti uutta etsinyttä henkilöä on pidetty aluksi ihan hulluna. Silti sinnikäs usko omaan polkuun kantaa usein hedelmää. Vaatii todella paljon rohkeutta ja uskoa omaan juttuun, jos muut ympärillä esim. parjaavat ja puhuvat pahaa, yrittäen siis sosiaalisin sanktioin estää ahkeruuden. Ryhmäpaineen alla moni ei jaksa ponnistella, vaikka haluaisi, ja antautuu lopulta laiskuudelle. Kyse on eräänlaisesta pakotetusta laiskuudesta. Systeemi ja sen eetos voi estää ahkeruuden, jos ihmiset oppivat, että yhteisössä ei kannata laittaa rikkaa ristiin. Toisinaan on niin, että laiskalta vaikuttava ihminen onkin oikeasti todella ahkera omalla alallaan, vaikka esim. perinteisillä arvoilla mitattuna hän vaikuttaa olevan varsin laiska. Tuolloin hän seuraa omia arvojaan, sen sijaan että seuraisi yhteisön tärkeinä pitämiä arvoja. Kun ihmisen elämä suuntautuu muualle kuin yhteisö toivoisi, se tulkitaan helposti laiskuudeksi, vaikka kyseinen asia vaatisi suurta sinnikkyyttä ja aherrusta.


Kuinka olla sopivasti ahkera? Motivoitumisen kannalta on oleellista, että ihminen kokee tekevänsä jotakin merkityksellistä ja olevansa tärkeällä asialla sekä saa myös itselleen hyötyä. Hyöty voidaan ymmärtää monella tavalla: Hyöty olla esim. taloudellista tai asemaan ja/tai arvoihin perustuvaa. Joskus ihminen toimii, kun hän kokee pelastavansa teollaan maailman, yhteisön tai vaikkapa yksittäisen eläimen. Kun ihminen alkaa tehdä jotakin, hänen on yleensä ratkaistava eteen tulevia ongelmia. Ongelmia on aina, kun haluaa tehdä jotakin.


Miten olla sopivasti laiska? Laiskottelun opetteluun kannattaa käyttää aikaa ja voimia. Vaikka laiskottelun opetteleminen itsessään on tarkkaan ottaen ahkeruutta ja siten laiskottelun vastaista, kannattaa riski ottaa. Itseltään kannattaa kysyä aika ajoin perimmäiset kysymykset: Onko tämä kaikki sen arvoista?; Onko se asia, johon nyt valutat hikipisaroitasi ja sydänvertasi asia, joka on vaivan arvoista suorittaa?; Mikä merkitys asialla on 10 tai 20 vuoden päästä?; Mitä sanoisit itsellesi, jos pääsisit 100-vuotiaana antamaan tähän hetkeen neuvoja? Tavallaan on perspektiivin vaihtoa kysyä itseltään, saako enemmän aikaan vähän laiskempana vai kuolleena. Laiskottelu mahdollistaa tekemisen, ja tekeminen laiskottelun.


Totuus on, että laiskottelu tekee välillä gutaa ja eetvarttia. Kannattaa tunnustella omia tunteitaan, mielialojaan ja tuloksiaan. Oletko huomannut, että pienen velttoiluhetken jälkeen työnteko sujuu uudella innolla ja aiempaa tehokkaammin? Ihminen voi olla ahkera, kun palautuu välillä. Ihminen tarvitsee lepoa. Tauko on levolle pyhitetty. Vain huilaamalla saan työtehoni maksimiin -ajatus auttanee työnarkomaaniakin hellittämään hetkeksi työn otteesta. Jos työ meinaa kokonaan nielaista kaiken ajan, kannattaa niin sanotusti hankkia itselleen elämä. Elämän hankkiminen tarkoittaa asioita, jotka hankittuasi et enää pysty tekemään töitä kaiken aikaa. Epäelämään on helppo jäädä kiinni. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, onko laiskottelua filosofisessa mielessä oikeastaan edes olemassa. On vain tila, jossa ihminen on näennäisesti paikallaan poreammeessa tai riippumatossa, käytännössä luoden perustaa tulevalle ahkeruudelle. Eikö hän silloin tavallaan ahkeroi laiskuuden parissa? Meihin on istutettu kumma syyllisyys laiskottelusta, joka voi vaikeuttaa irtiottoa arjen oravanpyörästä. Kotikasvatuksesta omaksuttu asenne voi johtaa huonoon omaantuntoon ja siihen, että kaikki laiskottelu tuntuu syntiseltä. Jotta tulee tilaa laiskottelulle, syyllisyydentunnetta tulee saada hälvennettyä. On otettava järki käteen!


Onnellisen, harmonisen elämän saavuttaa silloin, kun ahkeruus ja laiskuus ovat mukavasti tasapainossa. Tasapainossa ollaan silloin, kun ihminen tekee, kun on tehdäkseen ja lepää, kun tekee mieli levätä. Onnelliseen elämään sisältyy sopivasti oleilua, tyhjään tuijottamista ja laiskottelua sekä ahertamista, hien hajua ja sitä, että oman työn jälki näkyy. Kukin tulee onnelliseksi omalla tavallaan ja kodissa kaikkien rentoutumismuodoille tulisi antaa oma tilansa. Joissain perheissä sauna on ainoa paikka, missä elämä pysähtyy hetkeen. Arvokas laiska hetki siis.


Elämässä olisi hyvä päästä niin sanottuun laiskuusneutraaliin tilaan, jossa ahkera touhottaminen ja uutta luova laiskottelu ovat tasapainossa kuin itämaiset yin ja yang. Sekä liiallinen laiskuus että liiallinen ahkeruus ovat tavalla tai toisella vaarallisia, joten molempia ääripäitä on syytä välttää. Liiallisesti laiska tai ahkera ajattelee usein tekevänsä jotakin sitten, kun on a) aikaa, b) oikea tunnetila tai c) saanut tehtyä sen, mitä on parhaillaan tekemässä. Tällainen ”sitten kun”-ajattelu on pahasta niin ahkeralle kuin laiskallekin, koska kummallakaan ei ole koskaan juuri sopivaa rakoa tai tunnetilaa tehdä aikomiaan asioita. Sen sijaan ihmisen tulisi oppia kuuntelemaan kehonsa viestejä ja antaa niiden johdattaa itsensä joko kohti laiskuutta tai kohti ahkeruutta, kulloisenkin tuntuman mukaan.


LEPPOISTAMISEN TEKNIIKAT


1. KYLPEMINEN

Mikä onkaan miellyttävämpää kuin rentouttavan kylvyn yksinkertainen ilo, erityisesti nautittuna kello yksitoista aamupäivällä kaikkien muiden raataessa tehtaassa, kun itse olet soittanut töihin ja ilmoittanut olevasi sairas. Noudata keskiaikaisia perinteitä ja lisää veteen mausteita ja ruusun terälehtiä. Viivähdä siellä liiankin pitkään ja lisää kuumaa vettä kääntämällä hanaa varpaillasi, koska et viitsi nousta istumaan ja kurkottelemaan siihen käsin. Loju ammeessa ja tuijottele kattoon, anna itsesi olla täysin rentona höyryn kohotessa vedestä ja työasioiden haipuessa jonnekin kaukaisuuteen.


2. RETKOTTAMINEN

Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kommunikaatiosta on muuta kuin verbaalista, ja kehollasi on aivan oma kieli. ”Älä retkota!” komensivat sekä äitisi että opettajasi, mutta retkottaminen on rauhallista kapinaa ilmaiseva asento. Se on laiskahkoa haistattelua tuotteliaalle yhteiskuntaluokalle. Siinä on tosin huonot puolensa, ja sen on todettu aiheuttavan alentunutta vireystilaa ja suonikohjuja, joten se vastaa epäilemättä terveysvaikutuksiltaan istumatapojen tupakkaa.


3. PARVEKE

Parveke on aivan olennainen osatekijä raukean päivän vietossa. Se voi olla tornitalon kahdeksannessatoista kerroksessa, jossa kastelet päivänkakkararuukkua, istut kansituolissa siemailemassa olutta ja pohdiskelet kaupunkielämän monisyisiä, toisiinsa kietoutuneita tarinoita. Se voi olla portugalilaisen huvilan kolmannessa kerroksessa, jonka edessä avautuu meri odottaen päätöstäsi kun törmäilet ympäriinsä grillin edessä punaviinipullo kourassasi. Missä parvekkeesi ikinä onkaan, nautiskele sen parhaasta puolesta – puoliksi sisällä, puoliksi ulkona. Se on kuin letkajenkka, toinen jalka ulkona maailmasta ja toinen sen sisällä.


4. MAJA PUUSSA

Puumajoja on alun perin rakennettu suojaksi ihmisille subtrooppisissa sademetsissä vaanivia kuolettavia vaaroja vastaan, mutta nykyään ne johdattavat meidät ritsojen ja irtokarkkien maailmaan ja tarjoavat lapsille turvapaikan nykyvanhempien tavalta puuttua joka asiaan. Maja rakennetaan sekalaisesta puutavarasta, jota löytyy aitojen alta, veneen lattialankuista, ajopuista, myrskyn kaatamista puista. Itse rakentamiseen pätee vain yksi sääntö: Majan pitää olla tarpeeksi suuri ja vahva kymmenelle vekaralle mutta silti niin hutera, etteivät seikkailunhaluiset aikuiset uskalla sinne kiivetä. Missään tapauksessa ei pidä mennä ostamaan uutta puutavaraa. Puumajan pitää olla rähjäinen, kaunis, nuhruinen ja ainut laatuaan.


5. KADUILLA VAELTELU

1800-luvun Pariisissa esiintyi ihmislaji, jota kutsuttiin nimellä flâneur. Kyseessä oli eräänlainen kaduilla vaelteleva keikari, työtä vieroksuva runoilija, joka asteli kaupungilla, viihtyi tyylikkäillä kauppakujilla, istuskeli puistonpenkeillä ja tarkkaili kaupunkielämää. Ääritapauksissa heillä saattoi olla mukanaan kilpikonna, koska he halusivat tuon hitaan eläimen määräävän liikehdinnän tahdin. Voit itse olla kotikaupunkisi flâneur: astu ulos kotiovestasi ja yritä kävellä tieten tahtoen oikein hitaasti. Se saattaa aluksi tuntua epäluonnolliselta, mikä johtuu ainoastaan siitä, että yrität nyt päästä eroon vuosikausien ehdollistumisesta nopeaan siirtymiseen kohteesta A kohteeseen B. Pian hitaampi tahti alkaa tuntua tavanomaiselta, ja alat suuresti nauttia loputtomien ihmeiden maailmasta, joka avautuu kuljeskelun myötä eteesi.


6. VITKASTELU

Jerome K. Jerome on kirjoittanut: ”Suudelmien tavoin laiskottelunkin on oltava salaista, jotta se voisi olla oikein suloista”, ja tämän viisauden myötä pääsemmekin vitkastelun autuaaseen maailmaan. Ovatko muutamat lisäminuutit vuoteen lämmössä koskaan niin äärimmäisen herkullisia kuin silloin, kun pitäisi jo olla matkalla töihin? Kai sitä voisi aloittaa kotitehtävien tekemisen jo nyt ja saada vapaapäivän, kun voisi palauttaa ne etuajassa, mutta eikö olekin paljon parempi pitää se vapaapäivä ennen kuin on edes aloitettu? Valtaa oma aikasi takaisin kaikilta noilta vaivalloisilta tehtäviltä ja piehtaroi sinä hellien joka sekuntia. Kunnollinen vitkastelutaito vaatii kuitenkin todellista omistautumista. Työt on saatava valmiiksi määräaikaan mennessä, sillä muuten aikavarkaus menettää tehonsa. Joka ikisen työpaikan seinällä pitäisikin olla kyltti, jossa lukee: ”Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”.


7. NOKKAUNET

Kaikista tarjolla olevista ilmaisista huvituksista helpoin ja nautinnollisin on nokkaunet. Ne otetaan perinteisesti keskipäivällä eli kuudennen tunnin aikaan – siitä juontuu sana siesta – jotta uni veisi mennessään aamupäivän demonit. Lounaan jälkeiset torkut kuuluvat jokaiseen päivään maissa, joissa työnteko ei ole päähänpinttymä, vaan torkut ovat suorastaan päivän pyhä hetki. Pohjois-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa nokkaunet on otettava salaa ja syyllisyydentuntoisena, vaikka kyseessä on loppujen lopuksi maailman luonnollisin asia. On täysin hullua tehdä töitä kahdeksan tuntia ja enemmänkin yhteen menoon pystymättä välillä nukkumaan. Meillä pitäisi olla aina tyyny mukana. Minne ikinä menemmekään. Pitää löytää sopiva paikka torkuille, vaikka kirkosta tai puistosta. Nokkaunet joka päivä vastaa miljoonaa vitamiinipilleriä ja energiakapselia. Hellät, suloiset, hurmaavat torkut ovat lääkettä uupuneelle sielulle! Paratiisissa takuulla jokainen ottaa torkkuja! Nokkaunet jakavat päivän kahteen osaan ja tekevät kummastakin puolikkaasta menestyksekkäämmän ja nautinnollisemman. Kuinka paljon helpompaa onkaan työskennellä aamulla, jos tiedämme nokosten olevan luvassa lounaan jälkeen; ja kuinka paljon mukavampia iltapäivästä ja illasta tuleekaan pienten unien jälkeen. On esitetty väite, että kylliksi nukkuvilla ihmisillä on puolta pienempi riski saada tartuntatauteja kuin niillä, jotka kärsivät univelasta. Koskapa nokoset on kielletty, jotkut ottavat salatirsoja. Ajattelepa niitä tuhansia oppitunnilla salaa nukkuvia oppilaita! Silkasta väsymyksestä nukkuvat, eivät suinkaan kiinnostuksenpuutteen vuoksi! Huonosti ovat asiat, kun meidän pitää nokosia hävetä ja nukkumisesta syyllisyyttä kantaa. Ikään kuin meidän pitäisi kieltää kehomme kutsut, teeskennellä olevamme koneita. Ihmisläheisessä toimistossa on varattuna leposohvat työntekijöille, jotta he voivat päästä hetkeksi takaisin omaan aikaansa kelloseppien valvonnan ulkopuolelle. Nokoset on nykyisin korvattu kahvilla, sillä meillä ei ole lupa levätä keskellä päivää. Päivälepo voi kuitenkin olla ei vain virkistävää vaan myös terapeuttista: Päivälepo on eräänlainen meditoinnin helpompi muoto. Usein päivälevon jälkeen herääkin mieleen aivan uusia ideoita, joita ei väsyneen tylppämielisenä ikinä olisi tullut ajatelleeksi. Siten nokoset tulevat salaa palvelleeksi myös tuottavuutta. Nykyisin puhutaankin voimanokosista, lyhyistä torkuista, jotka saavat työntekijän palaamaan toimistoon entistä terävämpänä.


8. PUISTONPENKKI

Kuka neropatti on keksinyt puistonpenkit? Yhä kontrolloidummassa, päämäärätietoisemmassa ja digitalisoituneemmassa maailmassamme puinen penkki on vapauden turvasatama kaupungin vilinässä. Penkillä voi lueskella, torkkua, syödä eväitä, meditoida ja mietiskellä. Penkillä voi vain istua ja katsella, kun maailma virtaa ohi. Pikkulapsen äiti voi lukea läpi ohuen runokirjan vauvan nukkuessa päiväuniaan. Penkillä voi tavata jonkun vaikka salaa. Penkki tarjoaa leppoisan yksinäisen tuokion ja lohdun. Kaikki tämä ihan ilmaiseksi.


9. RANTA

Rannalla vanhemmat voivat lukea tai kahlailla, ja lapset voivat löytää oman luovuutensa ollessaan tekemisissä fantastisen muovailumateriaalin eli märän hiekan kanssa. Voit uida tai tuijottaa merta tai leikkiä kalliolätäköissä tai pyydystellä pikkukaloja. Voit syödä eväitä tai grillata kalaa nuotiolla, vaivaton elämä on koko ajan käden ulottuvilla.


10. MINÄ VAIN KATSELEN

Tämä on eräänlaista kaupoissa kiertelyä. Kiertely tarkoitti ennen vanhaan vapautta kuljeskella liikkeessä ilman ostovelvoitetta. Sopivasti sijoitettu lausahdus ”minä vain katselen” muuttaa useimmiten myyjän käytöstä. Sitä ei aina katsota hyvällä. Olet flâneur, joka majailee liikkeen virrassa mutta täysin yksilöllisenä. Siinä kun kaikki muut ovat kuluttajia, sinä ”vain katselet”. Netissä tuo ”vain katselu” onnistuu helpommin, siellä kun ei tulla samalla tavalla tyrkyttämään.


11. MELANKOLIA

Maailmassa, jossa olemme tottuneet hyökkäämään säälimättä masennuksen kimppuun vahvoilla mielialaa tasaavilla aineilla kuten Prozacilla, unohtuu helposti, että melankolinen murehdinta voi olla myös miellyttävää. Voit kuvitella olevasi romantiikan ajan runoilija, joka vaeltelee lehtometsissä laatien kurjaa olotilaansa kuvailevia loppusointuja. 1600-luvulla kirjoittamassaan itsehoito-oppaassa The Anatomy of Melancholy (Surumielisyyden anatomia) Robert Burton toteaa: ”Aivan verrattoman suurta iloa tuottaa surumielisyydessä vellominen, haaveilu, itsekseen hymyileminen, loputtomien erilaisten roolien esittäminen.” Joidenkin, kuten Arthur Schopenhauerin, mielestä melankolia on peräti filosofisen pohdistelun suoranainen edellytys.


12. LAULAMINEN

Ennen langattomien laitteiden aikoja ihmiset lauloivat jatkuvasti, aivan kaikki. Kun käveli pitkin Firenzen katuja vuonna 1350, saattoi kuulla jokaisen käsityöläisen ja kauppiaan hoilottavan ilmoille niin maallisia kuin pyhiäkin lauluja, kansanlauluja, hienostuneita rakkauslauluja, Danten lyriikkaa. Myöhemmän puritaanisen aikakauden synkeys tappoi suuren osan tästä ilosta. Jotakin tästä kuitenkin elää rakennustyömailla ja autotalleissa. Ryhdy siis jälleen laulamaan! Laulakaamme kuin vanhoina hyvinä aikoina!


13. RUOKAA PUSIKOSTA JA METSÄSTÄ

Maalaisluonto on kuin suuri ruokakomero täynnä kartunvatukoita, pihlajanmarjoja, nokkosia, sieniä sekä mustikoita ja mansikoita. Ruoan poimiminen, kuljettaminen kotiin ja piirakan, pihlajanmarjaviinan tai nokkoskeiton valmistaminen on todella palkitsevaa puuhaa. Silloin ihminen astuu kerta kaikkiaan sivuun työnteon ja rahan ansaitsemisen kierteestä, ja koko prosessi on silkkaa iloa alusta loppuun. Silloin on päässyt näkemään väläyksen todellisen itsemääräämisoikeuden ja vapauden maailmasta.


14. SAIRASTAMINEN

Sairastaminen ei ole suinkaan aina pelkkää kurjuutta, sillä siitäkin voi saada irti oman katkeransuloisen nautintonsa – ainakin toipumisvaiheessa ollessaan. Ensinnäkin tiedossa on mitä tervetullein tauko työnteosta ja mahdollisuus viettää kolme päivää sängyssä. Vuodepotilaana voikin sitten puuhailla lempipuuhiaan, mitä vain mihin kunto suinkin antaa myöten. Voi juoda ihania kuumia juomia ja syödä vaikka lempiruokiansa. Voi lukea lempikirjojaan tai katsella vaikka lempisarjojaan tai -elokuviaan. Voi uppoutua päiväuniin ja nauttia valveen ja unen välisestä herkullisesta tilasta. Koska on fyysinen syy olla nousematta töihin, voi hyvällä omallatunnolla rentoutua stressaavasta työelämästä, joka tämän infektion on aiheuttanutkin. Anna rentoutuneen sielusi kelliä vapaana ja korjaantua tuijottaessasi päiväsaikaan esitettäviä mustavalkoelokuvia tai antautuessasi kuumeisen alitajuntasi vapaana virtaaviin pyörteisiin. Se tosiasia, että sairaana voi mukavasti saada itselleen joutoaikaa, on erittäin tuttu kaikille pikkulapsille. Kuinka erilainen onkaan sänkypotilaan päivä verrattuna rangaistusten, syytösten ja velvollisuuksien arkipäivään – yhtäkkiä kaikki ovatkin sangen kilttejä ja ymmärtäväisiä! On aika omaksua ns. periksiantajan raukeus. Sairaana olo tulisi toivottaa aikuisenakin tervetulleeksi lomana vastuista ja taakoista. Siinäpä meillä on kuin onkin yksi hyväksytty syy olla jouten. Peter Bradshaw sanookin: Sairaaksi ilmoittautuminen on ainut keino, jolla aikuinen ammattityöläinen pääsee kokemaan joutenolon: erillään kaikista muista elämäntilanteista voi harjoittaa pakollisen yksinäisyyden ja joutenolon taitoa. Sairaana olo ei ole aina yksinomaan huono asia. Marcel Proust muistuttaa meitä sen hyvästä puolesta, kenties jopa hyödyllisyydestä: Yksistään heikkous panee meidät huomioimaan ja oppimaan ja saa meidät erittelemään ilmiöitä, joista emme muutoin tietäisi mitään. Ihminen, joka käy iltaisin suoraan vuoteeseen ja lakkaa elämästä aina siihen hetkeen asti kun herää ja nousee, ei varmasti koskaan uneksikaan tekevänsä unen myötä edes vähäisiä havaintoja, suurista löydöistä puhumattakaan. Toipuminen on sana, jota ei juuri kuule näinä päivinä. Tuntuu kuin olisimme torjuneet havainnon ajasta parantajana ja korvanneet sen sarjalla hoitoja ja tuotteita, jotka on suunniteltu niin, että voidaan kokonaan hypätä toipumisen yli. Toipuminen vertautuu kuitenkin ruoansulatukseen – se vaatii yhtä lailla oman aikansa: Se merkitsee lepotauon suomista keholle sen energiamäärän palautumiseksi, joka on menetetty sairaana. Kenties toipilaalle olisi syytä määrätä oikea lepokuuri. Sairaanaolon ympärille on luotu syyllisyyden ilmasto, koska sen katsotaan vievän aikaa hyödylliseltä, tuottavalta työltä. Nykypäivän yhteiskunta ei anna meidän sairastaa tai ainakin haluaisi meidän olevan valittamattomia itseliikkujia. Kärsimys on lakaistu maton alle, kiellettynä, sivuutettuna, vastustettuna. Nykylääketieteen suuri ohjelma on sairauden täydellinen hävittäminen. Oletko sairas? Ota pilleri! Sen sijaan että lääkärit määräävät lääkkeitä ja yrittävät pommittaa sairauden hajalle lyhimmässä mahdollisessa ajassa, heidän tulisi määrätä potilailleen lepokuureja.


Neljän viikon dolce far niente, jossa olisi ripaus sairautta, miltä kuulostaisi? Ei liikaa, mutta juuri sen verran, että kaikki saisi kärsimyksen vivahteen ja muuttuisi runolliseksi! Nousisit myöhään, joisit kaakaota ja söisit aamiaista tohvelit jalassa ja aamutakki yllä. Makaisit puutarhassa riippumatossa ja lukisit tunteellisia romaaneja, joissa olisi surumielinen loppu, kunnes kirja putoaisi raukeasta kädestäsi ja lojuisit haaveilevat silmäsi suunnattuna taivaankannen syvään sineen, katselisit pehmeitä pilviä, jotka kelluisivat kuin valkopurjeiset laivat sen syvyyksissä, kuuntelisit lintujen iloista laulua ja puiden matalaa huminaa. Tai kun tulisit liian heikoksi lähtemään ulkoilmaan, istuisit tyynyjen tukemana alakerrassa avoimen ikkunan ääressä riutuneen ja kiinnostuvan näköisenä, niin että kaikki kauniit vastakkaisen sukupuolen edustajat huokaisisivat kulkiessaan ohitsesi.


FORKØLET

Stemningsgruk.

Jeg er saa forkølet, forpint og besværet, og det er saa Synd og saa trist. Og jeg er saa syg som ingen har været - siden jeg var det sidst. Og jeg ligger i Sengen og tænker kun paa, at jeg har det saa vederstyggeligt og er saa elendig og mishandlet – aah! Og det er i Grunden saa hyggeligt.

(Piet Hein)


VILUSTUNEENA

Tunnelmagruk.

Olen niin vilustunut,

kärsivä ja rasitettu,

ja se on niin sääli ja niin ikävää.

Ja olen kipeämpi kuin kukaan on ollut

- sitten sen kun olin viimeksi kipeä.

Ja makaan sängyssä ja ajattelen ainoastaan,

että oloni on niin inhottava

ja olen niin surkeana ja runneltuna – oivoi!

Ja se on oikeastaan niin mukavaa.

(KS)


15. VESSASSA ISTUMINEN

Vessa on ihmisen erakkomaja kotielämän keskellä. Se tarjoaa pienen yksinäisen mietiskelytuokion kaiken työ- tai perhetohinan lomaan. Se on myös varsin luova tila: kiinalainen filosofi Ouyang Xiu puhuu kolmesta adessiivista, jotka liittyvät hänen parhaisiin oivalluksiinsa: tyynyllä, ratsailla, pöntöllä. Vetäydymme vessaan ajattelemaan, meditoimaan ja mietiskelemään. Joillekin vessa toimii myös konkreettisena pakopaikkana.


16. PUISSA KIIPEILY

Miksi ihmeessä ihmisten pitää maksaa päästäkseen johonkin turboahdettuun huvipuistoon, kun joka paikka on täynnä puita, joissa voi kiipeillä. Puut ovat kaikki erilaisia, ainutlaatuisia, täynnä taikuutta, koko ajan valmiina. Niissä voi kiipeillä, istuskella, niitä voi nuuhkia, voi toimia linnun lailla.


17. RUNOJEN JA AFORISMIEN LUKEMINEN

Kiireisenä aikanamme unohduksiin jääneitä huveja on runo- tai aforismikirjan lukeminen, kenties junan siimeksessä tai nojaillessa vaikka puuhun kaupungin puistossa. Jokaisen tulisi pitää runo- tai aforismikirjaa aina käsillä. Osuvasti valitut sanat täyttävät sydämen ilolla. Unohda pinnalliset romaanit ja pidä aina mukanasi viisauskirjallisuutta.


18. KESKUSTELEMINEN

Un véritable ami est le plus grand de tous les biens. (La Rochefoucauld) (Tosiystävä on suurinta kaikista hyvyyksistä.)

Lin Jutang murehti keskustelutaidon kuolemaa 1930-luvulla, ja voimme jakaa hänen huolensa vielä nykyäänkin. Hänen mielestään elämän vauhti vei sen ajan, joka olisi tarvittu kunnolliseen keskusteluun. Hänen mielestään kiihkeä elämisen tahti on pahasta, sillä keskustelu voi kukoistaa vain siellä, missä ihmiset elävät rauhallista elämää ja osaavat antaa arvoa mukavuudelle, huumorille ja hienoille vivahduksille. Mukavuustila on keskustelussa hyvin ratkaiseva: Todellinen keskustelu syntyy vain läheisten ystävien kesken silloin, kun olemme valmiit avaamaan sydämemme toisillemme. Keskustelun pitäisi tapahtua öiseen aikaan. Nimittäin juuri yöllä, vapaana päivän huolista, alkavat viini ja puhe virrata. Lin Jutang alleviivaa, että yö on parasta aikaa keskustelulle, sillä päiväsaikaan keskustelusta puuttuu tietynlainen tenho. Keskustellessa unelmat ja ideat syntyvät ja lähtevät liikkeelle. Esitämme ajatuksen, ja ystävämme silottelevat ja kehittelevät sitä. Emil Cioran puhui, muuten, yöfilosofian puolesta. Hänen mielestään ihminen ajattelee öisin eri tavalla kuin päivisin. Päiväsaikaan ajattelusta puuttuu syvyyttä.


19. UUTUUSKATALOGIN SELAAMINEN

Uutuuskatalogit, jossa esitellään vaikkapa absurdeja, aikaa säästäviä laitteita huolellisesti kuvattuina ja innostunein sanakääntein, ottaa oudolla tavalla valtoihinsa. Miten usein sellaisen onkaan poiminut huolettomana sunnuntailiitteen välistä ajatellen heittävänsä sen saman tien menemään ja keskittyvänsä kotimaan uutisiin, mutta sitten onkin joutunut täysin sen lumoihin. Edes kutsu sunnuntailounaalle ei tee vaikutusta; sitä vain istuu kippurassa nojatuolissa kykenemättömänä liikahtamaan, ja kehotus liittyä muiden seuraan kaikuu kuuroille korville. Mielihyvää lisää vielä se, että tietää, että ei itse tule ikimaailmassa hankkimaan ionisointilaitetta, elektronista kääntäjää tai mekaanista tartuntalaitetta. Ei - nautinto tulee juuri siitä, että saa nauraa ihmisen typerien ideoiden hulluudelle ja turhuudelle.


20. HAAVEILU

Haaveiden maa on alkuperäinen kyberavaruus, oma sisäinen, henkinen virtuaalitodellisuus. Unelmissamme pääsemme toisiin maailmoihin, muihin todellisuuksiin, jotka auttavat meitä selviytymään arkielämästä. Unelmointi vie meidät yhteyteen alitajuntamme ja oman itsemme kanssa. Sitä taitoa on vaalittava hellästi. Kuten Debbie Harry on viisaasti sanonut: Haaveilu ei maksa mitään. Eikö ole kummallista, että niin kiinteästi elämään kuuluva aktiviteetti pudotetaan usein merkityksettömien asioiden joukkoon? Elämämme perustuu haaveille, ne ovat keskeinen osa meitä.


21. TARINOIDEN KERTOMINEN

Tässäpä taito, joka on lähes kadonnut liian monien kirjojen, videoiden, nettisivujen ja tv-ohjelmien vaikutuksesta – ja näissä kaikissa tarinankerronta delegoidaan jollekin ulkopuoliselle ”asiantuntijalle”. Ääneen lukeminen, eikä pelkästään lapsille vaan toisille aikuisille, on äärimmäisen nautinnollista. Omienkin tarinoiden keksiminen on ällistyttävän helppoa, ja lapset tuntuvat nauttivan enemmän tuoreista ja spontaaneista saduista kuin kirjasta valmiina luetuista.


22. AAMUTAKKI

Laiskurille ei ole olemassa sopivampaa univormua kuin aamutakki. Pelkästään sen omistaminen kuvastaa toivoa. Se on merkki laiskoista aikomuksista. Aamutakki liittyy tilaan, jossa ei tapahtu mitään, mutta mitä oikeastaan tehdään silloin, kun ei tehdä mitään? Silloinhan tietenkin ajatellaan. Yhteiskunta pelkää väestöä, jolla on aikaa ajatella. Senkaltaisten populaatioiden on tiedetty saavan muutoksia aikaan. Siksi aamutakki onkin todellisuudessa vallankumouksellisten univormu. Jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa miehet ja naiset ihastelevat päivää, jolloin maailman valtaapitävien istuimet on kansoitettu aamutakkiin pukeutuneiden armeijalla.


23. KIRJEEN KIRJOITTAMINEN

Istua tietokoneettoman kirjoituspöydän ääreen, ottaa esiin käsinpainettu, omalla nimellä varustettu kirjepaperi, kirjoittaa ensimmäiset sanat ”Rakas ystävä” ja sitten pysähtyä hetkeksi ennen kuin muste alkaa virrata paperille ryhtyessäsi kertomaan kuulumisiasi ja murheitasi, taitella paperi, sujauttaa se kuoreen, kirjoittaa osoite, liimata postimerkki, tipauttaa kirje postilaatikkoon ja sitten kuvitella iloa, jonka kirje saajalleen tuottaa, sen avaamisen fyysistä mielihyvää ja lukemisen iloa – ah, eikö tämä ole onnea?


24. KUPLAMUOVIN PURISTELU

Oi kuplamuovi, miten sinua poksauttelenkaan! On niin monta tapaa..

1. Laiskasti, kun meneillään oleva keskustelu ei kovin paljon kiinnosta.

2. Taaperoikäisten kanssa. Katsele samalla heidän kasvojaan, joille leviää käsittämätön ilo, kun saa jonkin sanomaan poks.

3. Kun tajuaa pettyneenä, miten kelvoton kuplamuoviin kääritty, juuri sadoilla euroilla ostettu laite todellisuudessa on.

4. Kun rutistelee kuplamuovia tiukaksi palloksi, saa aikaan konekivääriä muistuttavan äänen.

5. Kuplamuovista syntyy vaivaton makuupussi. Kuplamuovi eristää kylmältä murto-osalla tavallisten retkivarusteiden hinnasta. Se olisi tähän tarkoitukseen vallan mainio tuote, mutta haittapuolena on kääntyessä kuuluva ääni POKS! POKS! POKS!


25. HYMYILEMINEN ja MUISTELEMINEN

On mielenkiintoista, että ihminen hymyilee onnellisena, mutta myös ahdistuneena ja pelokkaana. Nautimme hymystä, kun nauru hiipuu ja vedämme hymyn esiin psyyken varastolaatikosta karkottaaksemme ahdistuksen tai kun paikalla ei ole ketään antamassa meille kipeästi kaivattua halausta. Ihanien muistojen mieleen palauttaminen palauttaa hymyn huulillemme ja parantaa hetkessä oloamme.


26. KIRJASTOT JA ANTIKVARIAATIT

Kirjastojen ja antikvariaattien hyllyt notkuvat portteja maailmoihin, joihin voit tutustua joko ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. Näistä madonrei’istä pääset pujahtamaan muinaisen Kreikan politiikkaan, valokuvausoppaiden kummallisiin kuviin, viktoriaanisen ajan uljaiden kotien asukkaiden rakkauselämään, kvanttimekaniikkaan, ritsojen valmistukseen, lukemaan ylimystönarkkareiden seksikonstailuista, hirmuliskoista, tutustumaan uusia kirosanoja sisältäviin sanakirjoihin – aiheita on loputtomiin! Kirjastossa on tietysti villatakkia käyttävä, iloinen vanha rouva, joka hymyilee iloisesti joka kerta kun saavut paikalle, mutta olet varma, että hän tietää kaiken mahdollisen markiisi de Sadesta. Kirjastot ja antikvariaatit ovat aikakoneita, täynnä tietoa kaikesta, mitä haluaisit tietää tai ymmärtää, puettuna kuoreen, joka vaikuttaa niin mielenkiinnottomalta, että sinulla on oltava salasana, jotta aivosi älyäisivät ryhtyä vaatimaan sisäänpääsyä. Salasanoja ovat uteliaisuus ja vapaa-aika.


27. UNOHTAMINEN

Joskus ihmisen on luovuttava henkisestä taakastaan ja sanottava itselleen: unohda koko juttu. Anna kaikkien muistojen, hyvien tai pahojen, lennähtää lempeästi ulos tajunnasta. Sulkea ajoittain tietoisuuden ovet ja ikkunat, kirjoitti Nietzsche, jäädä rauhaan melulta ja taistelulta joka syntyy kun palvelevien elintemme alamaailma työskentelee keskimääräisessä sovussa ja riidassa...tämä hyöty on kuten sanottu aktiivisesta unohtavaisuudesta joka toimii ikään kuin ovenvartijana, sielullisen järjestyksen, levon, etiketin säilyttäjänä. Lisäksi Nietzsche totesi tästä tärkeästä mielihyvän lähteestä: - - tästä heti huomaa, ettei voisi olla mitään onnea, mitään hilpeyttä, mitään toivoa, mitään ylpeyttä, mitään nykyisyyttä ellei olisi ollut unohtavaisuutta.


28. RAAPUSTELU

Kynät elävät omien tuntemattomien lakiensa mukaan. Ne katoavat pureskeltuina tynkinä mitä epätodennäköisimpiin paikkoihin tai kerääntyvät kaikki yhteen tuntemattomiin laatikoihin. (Etteivät suinkaan olisi siellä Aku Ankan Kadonneitten sukkien maassa, heh!) Kiikkiin jouduttuaan kynä voi olla aluksi haluton luovuttamaan mustettaan ulkomaailmaan. Paperille alkaa piirtyä ympyröitä ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo unohtanut, mihin alun perin tarvitsit koko kynää, ja se vain käyttää sinua hyväkseen vapauttaakseen lisää raapustelua maailmaan. Ajattelet itseksesi, että ehkä tällä kerralla piirrätkin jotakin oikein nerokasta, no ei, samaa vanhaa raapustelua siitä tuli. Raapustus on joutilaan kynän ydin. Voisihan sitä käyttää mestariteoksen kirjoittamiseen, mutta raapustelun vapauttaminen on niin paljon mielenkiintoisempaa. Raapustelussa käsi ja mieli harrastavat yhdessä laiskaa puuhailua. Joka paikassa voi raapustella, siihen sopii vanha kirjekuori, yksinäinen post it -lappu, vanha rakas uimamaisterin tutkintotodistus. Toisinaan joutilaana saattaa kuitenkin puolivahingossa tosiaan tulla aloittaaksi jopa jonkin mestarillisen kirjoittamisen..


29. TOHVELIT

Määrätietoisen treenauksen aikakaudella tohveli edustaa unohduksiin painunutta mielihyvää. Ennen vanhaan ihmiset palasivat kotiin päivän raatamisen jälkeen, riisuivat työsaappaat ja samalla symbolisesti koko työtä tekevän maailman ja panivat sen sijaan jalkaansa tohvelit, lämpimän kotitunnelman symbolin, nuo jalkojen untuvapeitteet, joiden käyttäminen ehkäisee kaiken työnteon. Tohvelit jalassa ei tietenkään voi juosta eikä varmastikaan muutenkaan hätäillä.


30. KALASTAMINEN

Kalastaminen on jokamiehen meditaatiota. Se on eräänlaista sallittua laiskottelua. Et tee yhtään mitään ja samaan aikaan kuitenkin teet jotakin. Onkiminen sovittaa yhteen tekemisen ja tekemättömyyden. Se antaa ihmiselle tilaisuuden istua ja tuijotella luontoa ja vettä, käyttää aisteja. Kalastaessa näemme, kuulemme ja haistamme intensiivisemmin kuin arkisessa työelämässä. Teekupillisen tai voileivän nauttimisen ilot ikään kuin tiivistyvät joenpenkalla istuessa. Jos vielä sattuu saamaan kalan, on kyseessä lisäpalkinto. Mutta jos olet laiskottelija, kalastamisessa ei ole varsinaisesti kyse saaliista. Kalastaminen on ylivertainen tapa tehdä ei mitään. Se oikeuttaa joutenoloon. Kalastus on joutilaan urheilua par excellence. Onkimisen todellisena sisältönä, keskeisenä seikkana, on täydellinen hiljaisuus ja toimettomuus. Se merkitsee äänettömyyttä, liikkumattomuutta, odotusta. Se merkitsee olemista ja olemattomuutta. Se sopii filosofeille ja runoilijoille. Oikeastaan se on filosofiaa ja runoutta!


On elämä ihmisen tuskien tie

ja lyhyt kuin kupla se on

ja huolet ja askaret aikamme vie

ja aherrus loppumaton.

Vaan tänään ei huoleta, kaunisko sää

vai sadeko osamme lie,

me laulamme, surut kun taaksemme jää,

vain onkia työnä nyt on.

(Izaak Walton: Oivallinen onkimies. Suomentanut Kai Kaila, Otava, 2001.)


Kalastuksessa näyttää korostuvan olevaisen salaisuuden mietiskely, maiseman kauneus ja omasta kärsivällisyydestä mitan ottaminen, sanoo Suuri pilkkikirja. Raatamisen, vaivan ja rahahuolien maailmassa onginta edustaa tervetullutta seesteisyyden keidasta. Vesi voi hypnotisoida ja rauhoittaa, inspiroida ja piristää enemmän kuin mikään muu miljöö. Pitkät tovit kalastaessa arkinen älyllisyys häviää. Aletaan virrata, leijua. Kalastaminen on tasa-arvoista. Sitä voi harrastaa kuka tahansa, ja jokainen voi muuttua sen myötä runoilijaksi tai filosofiksi. Kyse on transsinomaisesta joutenolosta, kun kaikki toiminta supistuu madon ripustamiseen koukkuun ja sen odottamiseen, että kala kenties tarttuu.


31. ILONPITO

Parhaita iloja ei voi suunnitella. Joskus vain kaikki tuntuu loksahtavan kohdalleen. Silloin päätät vain mennä yhdelle lasilliselle mutta lopulta kompuroit kotiin hilpeyden vallassa uuden parhaan ystäväsi kanssa aamun sarastaessa joen vastarannalla. On vaikea uskoa, että vain muutaman tunnin kuluttua pitäisi mennä töihin. Ilta on kulunut vitsien ja nokkeluuksien, epätavanomaisten drinkkien ja sattumanvaraisen musiikin parissa. Onnelliset yhteensattumat ovat aina ihmisen parhaita oppaita. Päätyessäsi kaupungille olet valmiina huomaamaan illan ja ympärillä olevien ihmisten mahdollisuudet, jotka saattavat sinut sellaisiin kaupungin nurkkiin, joihin et olisi koskaan kuvitellut päätyväsi: outoihin baareihin, kellariklubeihin ja unohdetuille puutarha-aukioille. Palatessasi kohtaat vihelteleviä kadunlakaisijoita, yöbusseja ja lehdenjakajia. Tervehdit ulko-ovea virnistäen ja ihmetellen, kuinka rennolta ja selvältä olo yhtäkkiä tuntuu. Ehdit juuri sopivasti juoda muutaman kupillisen teetä, ja sitten onkin aika aloittaa työpäivä toimistossa.


32. JOEN VIRTAILUA KATSOMASSA

Sillalla seisoskelu ja veden virtaamisen seurailu, siinä sielu lepää. Joutsenet ja ankat ovat mielenkiintoista katseltavaa, ehkä voit nähdä pikkusinttienkin syöksähtelevän sinne tänne joen hiljalleen virtaavassa vedessä. Sillalla vietetyt varastetut tuokiot kummasti vahvistavat, arjen oravanpyörässä.


33. PIILOON

Kun elämä tuntuu liian raskaalta, ei kannata aina turvautua lääkärin tarjoamiin rohtoihin ja pillereihin, jotka yrittävät keplotella sinut takaisin työkuntoon. Luota vaistoosi ja kuuntele itseäsi, kun tunnet asioiden menevän pieleen. Vika ei ole sinussa. Kyseessä on vain täysin järkevä reaktio nykymaailman kaaokseen. On aivan normaalia saada silloin tällöin kyllikseen koko touhusta. Meillä on oikeus olla kyllääntyneitä, lojua kyllääntyneisyydentilassa. Pane ei-saa-häiritä -kyltti roikkumaan oveesi, älä vastaa puhelimeen, sulje tietokone, niin et saa sähköpostia, käännä puhelin äänettömälle ja heitä se vanhan laatikon pohjalle (ellet sitten päätä heittää sillä peräti vesilintua..), unohda sanomalehdet, pane tv kiinni, jätä kaikki tehtävät huomiseksi ja keitä kannullinen hyvää teetä.

34. PILVIEN KATSELU

Kun pysähtyy hetkeksi ja unohtaa kaiken maallisen touhotuksen, huomaa taivaan tarjoavan loputonta dramatiikkaa. Pilvet liikkuvat, muuttuvat ja virtaavat eteenpäin, eikä taivas ole samanlainen kahta sekuntia. Kun aurinko vaihtaa paikkaa, muuttuvat myös taivaan värit, ja tuulen, lämpötilan ja auringon yhteispeli tarjoaa aina yhtä vaihtelevaa katsottavaa. Pilvistä rakentuu fantastisia muotoja, jotka toisinaan muistuttavat aasia, kilpikonnaa tai paistinpannua. Saman tien ne ovatkin jo poissa, muodottomina mutta silti jonkin muotoisina, kiinteinä ja samaan aikaan alati muuntuvina.


35. KUUN JA TÄHTIEN TUIJOTTELU

Kun makaat autosi katolla ja mietit maailmankaikkeuden ikuisia mysteereitä ja kiität Jumalaa, meneillään on taatusti yksi maailman vanhimmista ja aina käsillä olevista mukavista tapahtumista. Mitä ihmettä ovat nuo tuikkivat jutut? Vieläkö niitä on olemassa? Tähtien tuijottelu on kaikkien ulottuvilla, niidenkin, jotka joutuvat elämään kaupunkien kivierämaissa. Vaikka tiedemiehet yrittävät kaiken taitonsa mukaan selittää maailmankaikkeutta, tähtien tuijottelu täyttää silti ihmismielen hämmästyksellä ja suloisenherkullisella hämmennyksellä. Kuu ja tähdet ovat tyynnyttäviä vakioita joutilaan elämässä. Niiden katselu tuntuu yhdistävän meidät lapsenomaisella ihmeen tunteella maailmankaikkeuden salaisuuksien äärellä. Ne ovat kirjaimellisesti ylimaallisia ja irrottavat meidät maailmasta ja sen huolista. Ne kohottavat meidät maasta. Tähtien tuijottaminen avaa mielemme toiselle todellisuudelle, mystiselle ikuiselle maailmalle aineellisten ponnistelujemme tuolla puolen. Tähdet ovat härnäävän salaperäisiä ja vapaata riistaa siinä mielessä, että niiden katsominen ei maksa mitään ja ne ovat kaikkien nähtävillä missä vain. Taivaitten mietiskely vie meidät puheen ja kielen tuolle puolen, johonkin taianomaiseen paikkaan, salaperäisen ja tiedostamattoman ja ihmeellisen vaistoamiseen, ja hengähtämään näyn edessä, joka voi tarjota meille sellaisen tulvahduksen mielihyvää, että sanat eivät riitä kuvaamaan. Me tunnemme itsemme pieniksi tähtien alla, mutta selittämättömästi tunnemme enemmän itseämme. Telttailu tähtien alla on aina yhtä viehättävää. Telttailuloma on keino yhdistyä alkukantaiseen itseemme.


36. LINTUJEN TARKKAILU

Oi, miten ihanaa onkaan maata niityllä ja vain tuijotella ohilentäviä lintuja. Etenkin hiirihaukat, jotka näyttävät nauttivan leijumisesta korkealla yläilmoissa erityisen kirkkaana kevätpäivänä risteillessään edestakaisin etsimässä kumppania, ovat mielenkiintoinen näky. Käy päinsä katsella tuntikausia lintujen kiertelyä, syöksähtelyä ja liitelyä takaisin yläilmoihin, ja kun siinä sitten lopulta kävelee takaisin kotinsa, voi tuntea olonsa höyhenenkevyeksi.


37. SIISTIYTYMINEN JA ITSENHEMMOTTELUPÄIVÄ

Pientä trimmausta, hiusten sukimista, suihkaus parfyymiä, vähän kohentelua ja peiliin tuijottelua. Harjaa hiuksiasi tai harjaa jonkun toisen hiuksia. Tee palmikoita, jakauksia ja tupsakkeita. Siistiytyminen on luovuutta, jonka kohteena on oma keho. Nenääkin voi vähän kaivella ja korvia putsailla. Pientä kohentelua vessassa, pikku silaus tuoksuilla ja voiteilla. Kasvojen kuorinta ja kasvonaamio, jalkakylpy, ihon huoltoa öljyin ja voitein. On aina yhtä miellyttävää pitää itsestään huolta, varsinkin kun ei tarvitse juosta kellon kanssa kilpaa.


38. FILOSOFOINTI

Joskus pitää puhua saadakseen selville, mitä ajattelee. ”Mistä minä tiedän, mitä minä ajattelen, ennen kuin minä kuulen mitä minä sanon?”, sanoi joskus joku viisas, kunpa muistaisi kuka. Kun makailee sängyllään kaikessa rauhassa, aina jotain mieleen johtuu, sitä voi vaikka intoutua ihan kirjoittelemaan aatoksiaan ylös. Schopenhauer suosi kävelemistä ajatusten herättämiseksi. Noh, ei se filosofointi aina aikaa ja paikkaa katso, kun se päälle menee.. Toisinaan saattaa filosofointi alkaa jopa äkisti kesken kaiken, kaikessa rauhassa paikallisessa istuessaan.


39. HYVÄ SEURA

On iltamyöhä lämpimänä kesäpäivänä. Viini virtaa sinun ja ystäväsi elimistöön mutta ei johda keskustelua poliittisille sivuraiteille, jolloin seurauksena saattaisi lopulta olla jumalaton riita, vaan soljuu pitkin iloisten muistojen koskea, vallitsee niin sanottu sulosopu ja kotimielenrauha (jos jonkun kotona satutte oleilemaan), mukava harmonia välillänne. Kauan sitten unohtuneet tarinat ja naurunaiheet ilmaantuvat menneiltä ajoilta jutustelun kohteeksi, ja samalla tehdään suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Leipää ja grilliherkkuja riittää kaikille, ja niin myös herkullisia anekdootteja – lempeää huolenpitoa rakkaista ihmisistä.


40. PYÖRÄILY

Pyöräily on todennäköisesti upein ja miellyttävin kulkemismuoto, mitä on ikinä keksitty – kunnei sitä umpihangessa tarvitse tehdä. Se on kuin kävelemistä, mutta energiaa tarvitaan vain kymmenesosa siitä. Ajoneuvonsa voi pysäköidä oikeastaan mihin vain. Pyöräillessä kokee suurimpia vapauden tunteita, mitä suurkaupungissa ylipäätään on mahdollista. On hämmästyttävää, että modernissa kaupungissa ylipäätään voi tuntea itsensä näin vapaaksi, ja varmaan vielä jonakin päivänä keksitään keino, jolla byrokraatit panevat tämänkin huvin verolle. Kannattaa siis nauttia niin kauan kuin voi – mikään hyvä ei kestä ikuisesti.


41. TANSSIMINEN

Surullista kyllä, monet pääsevät osalliseksi tanssin iloista vain häissä nautittuaan huomattavia määriä alkoholia, mikä saa heittämään estot nurkkaan ja liikuttelemaan kehoa vimmatusti musiikin tahdissa. Ei ole kuitenkaan kovin kauan siitä, kun ihmiset tanssivat joka päivä päivällisen jälkeen. Tanssimestarit vierailivat taloissa ahkerasti. Tanssiminen on puhdasta hupia ja pakoa arjesta: lattialla pyöriessämme unohdamme huolet ja vaivat. Tanssiminen muistuttaa meitä siitä, että elämä on luotu elettäväksi ja nautittavaksi. Ilonpito, juhlat ja rituaalit ovat aivan liikaa kaikonneet elämästämme. Ottakaamme ne takaisin haltuun.


42. TAHALLINEN KASTUMINEN

Ihmiset näkevät usein turhaa vaivaa ja vouhottavat suotta puhkumalla ja puuskuttamalla ja yrittämällä pysyä kuivana rankkasateella. Miten vapauttavaa onkaan jättää sikseen kaikki ajatukset kuivista vaatteista ja antautua sateen armoille. Silloin ei pidä juosta, silloin löntystellään. Katsotaan taivaalle, hymyillään ja nautitaan sateen valumisesta huolten kuluttamille kasvoille. Mitä märemmäksi muuttuu, sitä vapaammaksi tuntee olonsa. Kun sitten pääsee sisälle läpikotaisin märkänä, alkaa naurattaa perin pohjin. Nyt on aika riisua läpimärät vaatteet ja syöksyä kylpyhuoneeseen. Joka ikinen neliösentti on veden peitossa, ja valtavia pisaroita tippuu nenänpäästä. Sitten kuivataan paikat, kietoudutaan kylpytakkiin ja ahmitaan keksejä höyryävän teen kanssa.


43. HAUTAKIVIEN LUKEMINEN

Kirkkomaalla kuolleiden ihmisten nimet ajelehtivat ohi. Hautakivissä kohtaa jotakin ihanaa, mutta niin sydäntä särkevää. Toisinaan niistä liikuttuu kyyneliin asti. Poskille virtaavista kyynelistä huolimatta hartiat saattavatkin yllättäen tuntua tavallista leveämmiltä poispäin kävellessä. Voi alkaa jopa hymyillä ajatukselle, kuinka edesmenneiden tarinaan saattaa törmätä vahingossa ja että se pystyy liikuttamaan kyyneliin saakka jonkun aivan ventovieraankin vielä vuosien, vuosikymmentenkin päästä.


44. RIIPPUKEINUSSA MAKAILU

Harva ihmiskunnan keksinnöistä vetää vertoja vaatimattomalle riippukeinulle. Kuten arvata saattaa, riippukeinu on lähtöisin Karibialta, ja arvellaan, että sen ovat keksineet mukavuudenhaluiset kalastajat kääntämällä verkkonsa ylösalaisin työpäivän päätteeksi ja ripustamalla sen kahden puun väliin, jotta ei tarvitsisi mennä kotiin vain kiiruhtaakseen aamulla takaisin. Korkealla maatessaan pysyi turvassa iljettäviltä matelijoilta, joita yöaikaan saattoi ilmaantua rannalle, puhumattakaan yli-innokkaasta nousuvedestä. Samalla sai nukkua yhden ylimääräisen tunnin, kun ei tarvinnut käyttää aikaa työmatkoihin. Sanaa riippukeinokelpoinen (joka tarkoittaa kahta toisistaan sopivalla etäisyydellä olevaa puuta) ei ole sanakirjassa, vaikka pitäisi olla. Siinäpä vasta oikea laiskottelijan sana. (Muuten, riippumatto on tanskaksi niinkin laiskanlötkeänkuuloinen sana kuin hængekøje!)


45. PITKÄ LOUNAS

”Lounas on vapaata tahtoa.” (Keith Waterhouse, The Theory and Practice of Lunch (1986))

Kiire on kaapannut ruoan samalla tavalla kuin se on kaapannut kaiken muunkin. Emme istu alas perheen tai ystävien kanssa vaan syömme yksin, ja usein olemme samaan aikaan liikkeellä tai teemme jotakin muuta, kuten työskentelemme, ajamme autoa, luemme lehteä tai surffaamme netissä. Lähes 200 vuotta sitten legendaarinen ranskalainen gastronomi Anthelme Brillat-Savarin totesi, että kansakuntien kohtalo riippuu niiden tavasta ruokkia itsensä. Tämä varoitus on nykyään osuvampi kuin koskaan. Olemme niin kiireisiä, että ruokimme itsemme huonosti ja saamme kärsiä sen seuraukset. Italia on hidasta ruokakulttuuria puolustavan liikkeen, Slow Foodin, kärkimaita. Heidän viestinsä on: Hiljennä vauhtia ja nauti ruoanlaitosta ja syömisestä. Ruoanlaitto itsessään voi olla myös oiva tapa rentoutua – se voi olla jopa lähes meditatiivista. Kun ihminen ottaa rauhallisesti ruoan kanssa, hänen muukin elämänsä tuntuu vähemmän hektiseltä. Yhteisellä rauhallisella aterialla on rauhoittava ja jopa sivistävä vaikutus. Ruoanlaitossa ja syömisessä yhdessä on jotain, mikä luo ihmisten välille yhteyden. Ei ole mikään sattuma, että englannin kielen kumppania tarkoittava sana companion juontaa juurensa latinan sanoista, jotka tarkoittavat ”leivän kanssa”.


Nykyisin lounas on kutistunut pelkäksi käytännön toimeksi. Uusi työmoraali on nujertanut kiireettömän lounaan perinteen. Jo vuonna 1882 Nietzsche totesi, että Yhdysvalloista tuleva uusi työmoraali on tekemässä lounaan uhanalaiseksi. Myös 30-luvun New Yorkissa havainnoinut Lin Jutang valitti, että elämän vauhti oli turmelemassa syömisen nautinnon. Häthätää syöminen ei ole syömistä ollenkaan, se on yksinäistä tankkaamista. Nykyisin me tankkaamme itsemme samaan tapaan kuin tankkaamme automme! 2000-luvun coffee shopeilla ei ole juuri mitään yhteistä 1700-luvun kahvihuoneiden kanssa, jotka olivat ylellisiä lepopaikkoja, tarjosivat mahtavia punssimaljoja ja olivat omiaan kirvoittamaan hilpeitä sananvaihtoja. Joutilaisuuden vyöhykkeiden sijaan nykycoffeeshopit ovat yksinkertaisesti työtä tekevien koneiden varikoita, ihmisolentojen bensiksiä. Miksi ihmeessä sallimme sen, että lounas on pelkkä mahantäytön harjoitus! Waterhouse kuvaa lounasta, jossa inhimilliset ulottuvuudet ovat paikallaan. Waterhousen mukaan lounas on keskipäivän ateria, joka nautitaan verkkaan ja jolle osallistuu parhaassa tapauksessa kaksi ihmistä...olennaista on, että lounastajia yhdistää jokin vaikutin pelkän nälän tai liikeasioiden lisäksi. Voidaan ehkä hieman sivuta liikeasioita, mutta tilaisuus on vahvasti sosiaalinen. Lounas on haluttu typistää lyhyeksi, koska ajatellaan pitkän lounaan syövän tuottavuutta. Mutta mitä sanovat ranskalaiset! - Travailler moins, produire plus! (Vähemmän työtä, enemmän tuottavuutta!) Jos työhön varaa enemmän aikaa kuin se tekeminen oikeastaan vaatisi, koko tuo varattu aikaa kuluu sen tekemiseen. Työllä kun on taipumus täyttää sille varattu aika. Meidän on puolustettava itseämme vallitsevaa järjettömyyttä – pikaelämää – vastaan levollisella ruumiillisella mielihyvällä. Meidän täytyy vaatia lounas takaisin. Se on perusoikeutemme. Lounas on hetki unohtaa järkevyys, käytännöllisyys, tehokkuus. Kunnon lounas on henkisesti yhtä ravitseva kuin ruumiillisestikin. Mukava, hilpeä elämys. Hyvin ansaittu vetelehtimisen saareke keskellä päivää.


46. TEEAIKA

Rauhoittava teerituaali on yksi noista joutoajan nautinnoista, jotka on pyhitetty viime vuosina tuottavuuden ja voiton palvelukseen. Kuka ikinä keksikin teeajaksi kello neljän, oli nero. Kello neljältä on nimittäin se aika päivästä, jolloin ihmisen voimat ehtyvät. Teen pitäisi tarjota hetki mukavalle rupattelulle ja mietiskelylle, kenties savukkeelle, pienelle aivotreenille. Tee tuo joutilaisuutta työpäivän keskelle. Teeajan pitäisi kestää vähintään puoli tuntia. Parhaimmillaan teetauko on ehdottoman loukkaamaton. Munkkien kerrotaan juoneen teetä meditoinnin vahvistukseksi. Teessä on itsessään jotain, mikä johtaa meidät rauhallisen mietiskelyn maailmaan. Tee on muinaista runoilijoiden, filosofien ja mietiskelijöiden juomaa.


47. JOUTILAS KOTI

Joutilas koti on persoonallisesti Sinun näköinen koti. Kotia sisustaessaan ihminen voi luoda oman pikku paratiisinsa, johon kuuluvat hänen lempijuttunsa, kuten untuvapeitteet, televisiot, pizzat, hemmottelulinna. Sisustuksen päämääränä pitäisi olla auttaa meitä pakenemaan ulkopuolisen maailman jäykkyyttä eikä tuoda sitä omiin koteihimme. Jos haluaa tehdä asunnostaan mukavan, siitä on paras tehdä persoonallinen: Asunto on ennen kaikkea Sinua itseäsi varten. Kotona pysyminen vastaa lorvailijan unelmaa, koska sinä päästään pienillä fyysisillä ponnistuksilla. Ulos menemisen sijaan ihminen päättää jäädä kotiin ja yksinkertaisesti olla. Joutilaan sielu vaatii mietiskelyä, ja toimintalomien ja teemailtojen asemesta hänellä on utuinen mielikuva istumisesta mökissä Kiinan kukkuloilla, huulillaan viisas ja onnellinen hymy, pohdiskellen luonnon kauneutta ja ihmisen mielettömyyttä. Kotona saa olla villi ja vapaa. C.K. Chesterton sanoo: Koti on ainut paikka vapaudelle. Vieläpä se on ainut tyyssija anarkialle. Se on ainut paikka maailmassa, missä ihminen voi muuttaa suunnitelmiaan äkkiä, kokeilla jotain tai antautua nautintoihin mielijohteesta..Kodissaan voi pitää aamutakkia ja tohveleita, kun taas olen varma siitä, ettei sellaista suvaittaisi Savoyssä… Uskaliaimmat, kuten J. K. Huysmans, ovat jopa sitä mieltä, että ihmisen on parastakin pysytellä omissa oloissaan, koska tämä on silloin eniten oma itsensä ja koska henkinen palo voi todella syttyä ja säkenöidä vain varjojen saartamana.


Kodissa on erityisiä paikkoja, joissa leppoistaminen käy päinsä helpommin. Perinteisiä miesten pako- ja turvapaikkoja kodin hälinän ulkopuolella ovat olleet asumisen laajentumatilat, verstashuoneet, autotallit ja liiterit. On etsiydytty ikään kuin kodin marginaaliin. Tilat ovat olleet pyhättöjä miesten joutilaisuusharrastuksille, askartelulle ja muulle puuhastelulle. Vielä kun löydettäisiin naisille samanlaiset pyhätöt kodin piiristä! Myös kotipuutarha on ollut leppoistava paikka edustaen ihmisen yhteyttä luontoon. Kotipuutarhaan liittynee ajatus, että se on eräänlainen parantava ja korjaava voima.Työstetty puutarha on perinteisesti ollut suosittu harrastus ja haave. Se on sekä leppoistava tutustumiskohde että leppoisan tekemisen paikka. Puutarhassa voi miettiä vaikka elämän tarkoitusta! Parhaimmillaan puutarha tavoittaa jonkinlaisen pysähtyneisyyden ja levollisuuden, jopa henkisyyden, joka ilmentää paikan luonnetta.

48. JUHLAT

Yhdistäpä hyvät aineet, hyvät ihmiset ja kunnon musiikki, niin siinä sinulla onkin taianomainen kokoonpano. Kello kolmelta yöllä saavumme sanojen tuolle puolen. Kello 3 yöllä on maaginen kellonaika. KLF:n Bill Drummond kertoo tuosta maagisesta kellonajasta avatessaan kappaleen 3 am Eternal taustoja:Kello kolmelta on se hetki vuorokaudesta, jolloin edellispäivän velvollisuudet ja tosiasiat ovat menneet mutta seuraavan päivän velvollisuudet ja tosiasiat eivät ole vielä saapuneet. 3 am Eternal iskee tähän näkökohtaan, koska silloin näyttää, että kaikki voi jatkua ikuisuuksiin. Olin kirjoittanut tuon ajatuksen paperilapulle – kolmelta aamulla. Ikuista. Sitten löysin espanjalaisen sanan madrugada, joka tarkoittaa ’aamuntaite’. Kahdelta sitä toivoo lähteneensä kotiin aikaisemmin; neljältä tulee kylmä. Mutta kello kolmessa on taikaa. Järkiajattelu on kadonnut ja elää hetkessä. Tietoisuuden ovet ovat avoinna. Asioita tapahtuu. Kuin Tam O’Shanterissa. (Tam O’Shanter oli talonpoika, joka palasi kotiin myöhään yöllä päihtyneenä, Robert Burnsin vuonna 1790 kirjoittamassa tarinassa.)


Juuri tätä tarkoittaa oleminen ”hyvän ja pahan tuolla puolen”: ulkona arkipäivästä, tylsästä, hengettömästä maailmasta, toisessa maailmassa, joka on täynnä yllätyksiä, lämpöä, taikaa ja mahdollisuuksia. Puhutaan kuitenkin myös suden hetkestä. Tuo maagisuus voi toisinaan olla luonteeltaan myös varsin pelottavaa. Kello kolme ei ole pelkkää naurua. Se on myös aika jolloin demonit tulevat tahtoessaan leikkiin mukaan. Sielun pimeät hetket voivat olla hyvin pelottavia. Saattaa alkaa tuntua siltä, että tuo kello kolmen hetki venyy ikuisuuksiin. Hyvin pimeänä sielun yönä kello on aina kolme aamulla, kirjoitti F. Scott Fitzgerald Esquiressa vuonna 1936. Tanskan kielestä, muuten, löytyy oiva sana ulvetimen, joka merkitsee 1) tuntia ennen auringonnousua, jolloin ihmiset näkevät painajaisia, 2) tuntia ennen ruoka-aikaa, jolloin lapset ovat väsyneitä tai rauhattomia, lit. sudentunti. Molemmat hetket ovat totisesti hieman pelottavia, kuin järjen seisahtumisen hetkiä, heh.


Kuten tunnettua, bailuissa toisinaan vauhditetaan lystiä huumeilla. Huumeen tarkoitus on siirtää ihminen ylimaalliselle tasolle, jossa hän voi sitten viipyä joitakin tunteja. Käytös on rohkeaa, eletään hetkessä, ei ole suunnitelmia eikä muistia, on vain yksinkertainen olemisen ilo – tosin: pöllyssä. Joutilaisuuteen taipuvaiset ovat helposti luonnostaan sillä kannalla, että tällaiset hurmostilat ovat inhimillisesti välttämättömiä, ja niitä esiintyykin kaikissa kulttuureissa ympäri maailman. Näitä perusteluja käytetään puolustettaessa tottumuksia. Usein onkin väitetty, että tanssiminen hulluna huumeista voi muistuttaa hengellistä kokemusta. Uskovaiset ovat kylläkin tästä luultavasti varsin toista mieltä.. Tiedetään kuitenkin jopa zen-munkin sanoneen hurmostilassa tanssijoista: Tämä on meditointia. Nämä ihmiset ovat täysin kiinni hetkessä. He ovat lopettaneet sisäisen dialogin. Musiikki on tietenkin ehdottomasti keskeisellä sijalla kello kolmen kokemuksessa. Musiikki on kaikista taidelajeista taianomaisin. Sen muuttava voima lähentelee parhaimmillaan ihmettä. Musiikki voi kääntää mielemme kurjuuden alhosta iloon muutamassa sekunnissa. Se voi saattaa meidät tunneiksi transsitilaan. Se voi auttaa kehoa suorittamaan sellaisia fyysisiä taidonnäytteitä, joita ei pystyisi kuvittelemaankaan ilman sitä. Keskiajalla kirkko tajusi, että juhlat olivat vastaus ihmisen tarpeeseen, ja niinpä sallittiin useita erilaisia juhlia vuoden varrelle. Juhliminen on tilapäistä palaamista alkukantaiseen tilaan: ei pätemistä, ei pyrkimistä, voi puhua ja hengailla tekemättä mitään, mikä on todellista luksusta. Juhliminen on meissä sisäänrakennettuna (Theodor Adorno). Se on vaisto, jota meidän pitäisi hoivata eikä tukahduttaa. Adornon sanoin:


Jos vaistonvaraisten halujen tyydyttämistä pidätellään tai siirretään, niitä ei useinkaan voida pitävästi hallita, vaan ne etsivät kaiken aikaa tilaisuutta purkautua. Tätä purkautumisalttiutta lisää järkiajattelun ongelmallinen luonne, se kun pitää parempana halujen välittömän täyttämisen lykkäämistä myöhemmin täydellisemmän ja pysyvämmän tyydytyksen nimissä.


Hyvä kysymys on: Koska myöhemmin on paljon tilaisuuksia olla onneton, miksi ei nauttisi nyt? (Itse asiassa tämän kysymyksen esitän itselleni usein muissakin yhteyksissä.., juttelee Katinka) Todellinen joutilas haluaa elää koko ajan hyvää elämää, ei vain lauantai-illan huumaa, ja hedonismin todellinen opetus on, että meidän tulisi koettaa nauttia kaikista hetkistä, ei vain niistä kun olemme enemmän tai vähemmän sekaisin päästämme. Kutsun tuota ajatusta elämän hygge-periaatteeksi, jossa ihminen pyrkii hyggeistämään elämäänsä siinä määrin kuin se vain voi olla mahdollista. Toisaalta, on hyvä muistaa, että juhlintaan keskittyneestä elämästä voi tulla hyvinkin kovaa työtä, sillä kaiken aikaa ulos lähtemisen henkiset, fyysiset ja sosiaaliset ponnistelut käyvät liiallisina kovin rasittaviksi. Juhlinnasta saattaa vaivihkaa tulla rasite – paremminkin tapa kuin huvitus.

Kun juhlat ovat ohi, lähdemme viettämään kenties rentouttavaa tuokiota jonkun talossa, missä voimme istuskella auringon noustessa, katsoa telkkaria, juoda hyvänyön kaljat, jutella tai vaikkapa vain tuijotella tyhjyyteen. Se onkin ansaittua tuntitolkun hulinan jälkeen. Sitä voidaan kutsua jopa ”palkinnoksi”. Tuon hetken pysähtyneisyydessä on jotain erityistä, jotain meditoinnin tapaista.


49. MIETISKELY

Kiirehtiminen on meille automaattinen refleksi niin kauan kuin asenteet eivät muutu. Usein rentoutuminen saa ihmisen ajattelemaan hitaasti. Tutkimusten mukaan ihmiset ajattelevat luovemmin, kun he ovat rauhallisia ja kiireettömiä eivätkä ole stressaantuneita, kun taas kiire johtaa putkinäköisyyteen. Suuret oivallukset eivät yleensä tule kiireisessä toimistossa tai stressaavassa kokouksessa. Meditaatiolla on hieman kummallinen maine. Monien mieleen se tuo kaljupäisiä munkkeja hymisemässä om-äännettä vuoristotemppelissä. Meditaatio avaa oven hitaaseen ajatteluun, tukee ihmisen luovaa puolta, koska se selkeyttää ja rauhoittaa mieltä. Usein meditaatio tekee jostain pulmallisesta asiasta paljon selkeämmän tai nostaa hyviä ideoita pintaan. Meditaatio voi tuoda varmuutta, jonka avulla ihminen pystyy pitämään synkät ajatukset loitolla. Myös jalan kulkeminen voi olla meditatiivista ja edistää hidasta ajattelua. Kävellessämme olemme tietoisia meitä ympäröivistä yksityiskohdista: linnuista, puista, taivaasta, muista ihmisistä jne. Olemme toisin sanoen yhteydessä ympäristöömme. Kaupungissa asuvat ihmiset rauhoittuvat päästessään yhteyteen luonnon kanssa.

Ei ole olemassa puhtaampaa joutilaisuuden muotoa kuin mietiskely. Tuntikausien absoluuttinen tekemättömyys kohoaa lopulta henkisyyden tavoitteluksi. Mietiskely on keino yhdistyä sisäiseen ulottuvuuteen, henkeen, sieluun, sisimpään olemukseen, jotka mielen järjelliset yläkerrokset usein jättävät huomiotta. Mietiskelyssä me etsiydymme alempien kerrosten piiriin, siihen osaan minuuttamme, joka on järjellisen, tunneperäisen ja fyysisen tuolla puolen. Me yritämme välttää ajautumasta henkiselle tuuliajolle, maallisten huolten puristukseen ja kaikenlaisten ahdistusten pariin. Ravitsemalla näin sisäistä itseämme keräämme voimavarantoja, jotka helpottavat selviytymistä elämän ongelmista ja vaikeuksista. Kun henkemme on voipunut ja sielumme näännyksissä, hankalat asiat voivat imeä meidät tyhjiin. Mietiskely on täyttymistä myönteisellä ajatusenergialla, rauhallisuuden tunteilla, hyvällä ololla ja hyvillä tunteilla muita kohtaan. Aamulla tehtäessä mietiskely on kuin henkinen aamiainen. Aamumietiskelyn johdosta ihminen säilyy paljon todennäköisemmin hyväntahtoisena ja on päivän mittaan vähemmän altis kiukunpuuskille. Se on mielenlaadun asettamista kohdalleen. Mietiskelyyn voi käyttää jokapäiväisen elämän menetettyjä hetkiä: mietiskellä voi tuijottaessaan junan ikkunasta, odottaessaan bussipysäkillä, odottaessaan kahvilassa, kun ystävä on myöhässä, istuessaan liikenneruuhkassa.. Mitä enemmän harjoitellaan noiden turhauttavien tyhjien hetkien muuntamista hienoksi mietiskelytoiminnaksi, sitä paremmin se sujuu.

Joutilaan tie on kaoottinen. Hän yrittää pakoilla ohjelmia, teorioita, muodollisia henkisiä harjoituksia, järjestystä, kuria. Rutiini ärsyttää häntä, samoin jäykkä ajattelu. Vaihtoehtoisten elämäntapojen oppaat kehottavat hylkäämään yhden säännöstön toisen kustannuksella, kun varmastikin oikea ratkaisu olisi hylätä ajatus teorioista kerta kaikkiaan. Säännöt ovat melkoinen riippa. Joutilaan toiveena on elää ilman sääntöjä tai vain sellaisten sääntöjen mukaan, jotka hän on itse keksinyt. Hän haluaa kehittää sisäistä voimaansa saavuttaakseen täydellisen itsehallinnan. Hän kieltäytyy luovuttamasta tätä voimaa minkäänlaiselle auktoriteetille, olipa tämä auktoriteetti kuinka hyväntahtoinen tahansa. Thoreaun sanoin on helppoa tulla itsensä orjapiiskuriksi. Me luomme kokoelman käytössääntöjä itsellemme ja olemme sitten pahalla mielellä, kun emme onnistu elämään niiden mukaan.

Mitään tekemättömyyteen johdattava meditointitekniikoiden paljous näyttää, niin nurinkurista kuin se onkin, ankaralta hässäkältä. Jospa me vain oivaltaisimme, että meditointi tarkoittaa yksinkertaisesti tyhjyyteen tuijottamista. Eikä siihen tarvitse muuta kuin ikkunan. Ikkunat ovat maksuttomia, ja niitä on kaikkialla, junissa, busseissa, taloissa. Lue runo, etsi istuin ja istu ikkunan vieressä. Muuta siihen ei vaaditakaan. Muita valmiita ja käyttökelpoisia meditoinnin paikkoja ovat vaellus, nuotion ääressä istuminen, musiikin kuuntelu silmät suljettuina, kalastus, tupakointi ja jopa pitkien moottoritietaipaleiden ajaminen sekä lentokonematkat.

Mietiskely vaatii hiljaisuutta tai vähintäänkin vaimeaa ääniympäristöä. Liitämme hiljaisuuden usein rauhoittumiseen, rauhallisuuteen, kun taas melu ja häiritsevät äänet johdattelevat toiseen suuntaan. Lainsäädäntöön asti on viety ajatus, että ihmisillä on oltava mahdollisuus nauttia hiljaisuudesta ja luonnonäänistä. Ville Valo luonnehtii hiljaisuuden olevan enemmänkin henkinen juttu, hetki, jolloin oma sydän saa olla rauhassa. Maiseman hiljaisuuden Valo yhdistää kesäpäivään, järvimaisemaan, souteluun, lintujen lauluun ja hyönteisten ininään. Arkihavainto on, että vanhemmiten korvat väsyvät helpommin ja melualtistuksille kaivataan lepohetkiä, jolloin myös hiljaisten tilanteiden ja ympäristöjen arvostus lisääntyy. Ei mikään puheenvuoro avokonttoreiden puolesta! Hiljaisuus vie meidät kohti läsnäoloa, hiljaisuudessa oma ja toisten läsnäolo tulee tuntuvaksi, mistä johtuen julkisilla paikoilla äänimaisemaa pyritään rakentamaan taustamusiikin avulla. Taustamusiikin tavoite on loiventaa kielteistä kokemusta arkijaksamisen paineesta, sopeuttaa meitä tiloihin ja jopa parantaa työpanostamme. Äänen voimakkuuden vaihtelua on taustamusiikissa supistettu. Sen tarkoituksena on rauhoittaa paikalla olijoita. Ei-tietoisesti kuunneltu musiikki vaikuttaa sekin kuulijaan.

Hiljaisuus toimii väylänä läsnäoloon. Tommi Sarlinin sanoin: Välillä on tuntunut siltä, että mitä hiljempaa olen pystynyt olemaan, sitä enemmän olen tuntenut olevani elossa ja läsnä.


50. UNI

Univajeen runtelemana ihmisestä tulee äreä, väittelynhaluinen, harkitsematon. Hän saattaa tuomita julmia rangaistuksia pikku erheistä, paukutella ovia, inhota pieniäkin tehtäviä, kuten peseytymistä. Jos ei nuku, tulee hulluksi, ärtyisäksi, typeräksi ja säteilee näitä ominaisuuksia ympärilleen. Mutta hyvän yön jälkeen ihminen on kuin toinen ihminen, hilpeä, anteeksiantava ja avulias, toki myös tehokkaampi. Sitä saattaa pystyä tekemään päivän työn kolmessa neljässä tunnissa ja varaamaan loput ajat joutenoloon. Koko ajatus unen leikkaamisesta on kirous joutilaalle, jonka mielestä nukkuminen on elämän keskeisiä nautintoja. Uni on hienoa vitkuttelua, siirtämistä, luopumista, suuri kuittaus. Peitteen alle käpertyneinä me siirrämme velvollisuutemme tuonnemmaksi ja antaudumme suuremmille voimille. Unella voi olla suorastaan tainomainen vaikutus huoliimme. Se voi parhaimmillaan hälventää huolen. Vain taivas tietää – tiedemiehet raapivat yhä päätään – miksi uni pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmamme. Kun olemme väsyneitä ja kuormittuneita, huolemme ja velvollisuutemme voivat näyttää ylitsepääsemättömiltä. Aamulla asiat näyttävät paremmilta. On yleinen kokemus, että illalla vaikea ongelma on ratkennut aamulla, kunhan univaliokunta on työskennellyt sen parissa. (John Steinbeck) Ideat näyttävät tulevan meille parhaiten valveillaolon ja unen tokkuraisessa välivaiheessa. Niinpä uni on hyödyksi luovuudelle.

Sänky, tuo haudan jäljitelmä, jossa lepuutamme väsyneitä raajojamme ja vajoamme huomaamatta hiljaisuuteen ja lepoon, on kummallinen kapistus. Oi vuode, oi vuode, ihana vuode, väsyneen mielen maallinen taivas, kuten vanha Hood lauloi, olet todellakin kärttyisten tyttöjen ja poikien ystävällinen vanha hoitaja. Olimmepa nokkelia tai hölmöjä, tuhmia tai kilttejä, otat meidät äidilliseen syliisi ja hiljennät kiukkuisen itkumme. Täynnä huolia oleva urho, täynnä tuskaa oleva potilas ja uskotonta rakastajaansa nyyhkyttävä neitonen laskevat kaikki tuskaisen päänsä lapsen lailla sinun valkoiselle povellesi, ja sinä tuuditat heidät kaikki hellästi unelaan.


51. LOMA

Nykypäivän lomamme tuppaavat olemaan yliorganisoituja, ja on syntiä olla olematta jotenkin riehakas lomalla. Aina pitäisi olla ylen aktiivinen. Jos lomallaan ei harrasta mitään aktiviteetteja, siihen vaaditaan nopeasti selityksiä. Ei ole sallittua olla vain jouten! Ikään kuin joutilaisuus olisi jo sinällään jotakin pahaa. Tämä tekee sen, että koko ajatus lomasta saattaa alkaa suuresti stressata. Siinä sitten jo valmiiksi näännyksissä ajattelee kauhulla, että on punnerrettava lomalla vieläkin enemmän kuin arkena – nauti siinä sitten olostasi! Yksi ongelma, joka vaivaa meitä ottaessamme vapaa-aikaa, on syyllisyys, jota Nietzsche kuvaa teoksessaan On the Genealogy of Morals (1887) kiitollisuudenvelan tunteena. Tunnemme syyllisyyttä ollessamme vapaalla, koska emme ”tee osaamme” sosiaalisessa yhteisössä. Lomalla on oltava jonkinlainen käyttöarvo: ei riitä, että sitä otetaan sen itsensä vuoksi. Loman luulisi olevan sitä varten, että silloin voisi kaikessa rauhassa puuhailla sellaisia asioita, mihin kiireisillä ei ole aikaa, mutta mitä vielä!: Täytämme loman niin piripintaan täyteen aktiviteetteja, että hyvä jos meillä ei ole vielä enemmän kiire kuin normiarkena! Jotakin hullunkurista tässä. Lomanhan pitäisi palauttaa, ei rasittaa, eikä varsinkaan ylirasittaa. Nykylomien ongelma on se, että ne ovat niin verisen kovaa työtä. Tosijoutilas saattaa suorastaan hieman hätkähtää kuullessaan sanan loma, sillä vaikuttaa siltä, että loma ei ole oikeastaan muuta kuin työn veli, ainakin ollessaan pakkotahtista, kelloon sidottua, ohjelmoitua ja paljon esimerkiksi siirtymistä paikasta toiseen vaativaa. Lomailuun voi omaksua myös aivan uuden asenteen: kiinnittää sen saumattomasti osaksi arkeaan. Kutsun tätä arjen hyggeistämiseksi, arjen tekemiseksi kotoisammaksi ja mielekkäämmäksi. Näyttelijä Keith Allen on omaksunut tämänkaltaisen asenteen, hän sanoo: Lomat eivät merkitse minulle mitään, koska olen mielestäni lomalla koko ajan. Samalla tavalla sanoi koomikko, kirjailija ja radiotuottaja Arthur Smith, kun kysyttiin, pitääkö hän lomia: Elämäni on lomaa. Elämän onnellisuuden salaisuus on työstä nauttimisessa. Ihmisen olisi hyvä voida irtautua luottavaisesti omilleen ja alkaa työskennellä omin ehdoin niin pian kuin vain voi tai ainakin valita ammatti, jossa voi aidosti viihtyä, inhimillisin ehdoin. Työpaikastaan voi myös pyrkiä luomaan kotoisamman paikan. Janis Joplinilla oli tapa, että hän ”janisoi” kiertueillaan hotellihuoneensa itsensä näköiseksi. Hän teki tilan omakseen tuomalla sinne omia tavaroitaan: peitti vaatimattomat taulut intialaisella vuodepeitteellä, sytytti kynttilöitä ja asetti sinne tänne pitsiliinoja ja pieniä jännittäviä kuvia. Kyse on identiteetin säilyttämisestä. Mukana kuljetetut tutut esineet voivat lisätä elämän hallinnan tuntua, ohjata tekemistä ja muistuttaa itselle merkityksellisistä asioista. Samoin me voisimme toimia työpaikkamme suhteen, tehdä siitä kotoisamman, hyggemmän, enemmän itsemme näköisen, ihan vain viihtyäksemme ja kokeaksemme olomme siellä mielekkäämmäksi. Jotenkin sanaan työ on kirjoitettu sisään kärsimys. Ikään kuin työstä nauttiminen olisi syntiä. Töissä kuuluu kärsiä, niin me tunnumme ajattelevan. Otsansa hiessä… Niska limassa… - nämä ovat tuttuja työhön liitettyjä kielikuvia. En kuitenkaan usko, että lopulta yhtään ketään hyödyttää se, jos ihminen kärsii työtä tehdessään, pikemminkin luovuus ja työteho taatusti kärsii. Me tarvitsemme aivan uutta suhtautumista työhön ja lomailuun, sallitun joutilaisuuden ja löysäämisen asennetta, joka antaa tilaa todelliselle ihmisyydelle. Kantakaamme rohkeasti nautinto niin työpaikalle kuin lomallekin. Elämä itsessään tarjoaa meille siinä määrin kurjuutta, että ei ole järkeä siinä, että me vielä itse omalla suhtautumisellamme kärsimystaakkaamme lisäämme. Edes työpaikalla.

Suomalaisina meillä on perinteiset tapamme tehdä elämäntavallisia irtiottoja eli suuntautua leppoisuuteen tai ainakin arjen rytmistä selvästi poikkeavaan tilaan ja ympäristöön. Meillä on luontoa, metsää, mökkejä ja rentoudumme saunoen viikoittain. Mökillä voimme keskittyä palautumiseen, arkijaksamisen lisäämiseen, elinvoiman uusintamiseen ja uudelleen voimistumiseen, sanalla sanoen: Elpymiseen. Mielipaikaksi nimetty ja ymmärretty ympäristö tarjoaa parhaimmillaan yksityisyyttä ja rauhaa, myös suojaa ulkomaailmalta. Sauna on monelle henkireikä, joka vapauttaa työstä, rentouttaa ja antaa voimia arkirutiinien pyörittämiseen. Elvyttävät vetäytymiset tai poiskytkeytymiset, luontoon hakeutuminen, vapaa-ajan vietto kesäasunnolla ja saunominen ovat leppoistamista, jossa kiireettömyyttä ja rentoutusta tavoitellaan ilman pakkoa, itselle mielekkäiden valintojen kautta. Niin, vapaa-aikaa on suojattava liialliselta tekemiseltä – eihän se muuten ole vapaata!


52. TYÖNTEON VÄHENTÄMINEN

Kaikkein kummastuttavin asia ihmisessä on lopulta hänen käsityksensä työstä ja se työn määrä, jonka hän itseltään vaatii tai jonka sivistys häneltä vaatii. Koko luonto vetelehtii, vain ihminen tekee työtä elääkseen. Kuinka selittämätön onkaan sivistys, joka saa ihmiset raatamaan ja tekemään töitä, harmaannuttamaan hiuksensa elantoa hankkiessaan ja unohtamaan huvittelun! Todellisuudessa, sivistyksen taito on ennen kaikkea juuri – vetelehtimisen taitoa. Se, joka on kaikkein viisaimmin jouten, on kiinalaisesta näkökulmasta kaikkein sivistynein. Kiireen ja viisauden välillä näyttää olevan filosofinen ristiriita. Viisaat eivät pidä kiirettä, ja liian kiireiset eivät voi olla viisaita. Viisaus on kuitenkin juuri se mitä me tarvitsemme. Lin Jutang on esittänyt, että laiskottelu on arvokasta jo siksi, että kulttuuri, mukaan lukien tieteet ja taiteet, on joutoajan tulosta. Kiinalaisen joutoajan teorian mukaan aika on hyödyllistä silloin, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Joutoaika on kuin tyhjä tila huoneen lattialla, liikkumatilaa. Kiireisen elämä puolestaan on tiiviiksi sullottua ja siitä puuttuu henkinen avaruus.


Tekniikka on saanut työn luikertelemaan elämämme joka koloon. Tiedon valtaväylän aikakaudella ei ole mitään paikkaa, jonne piiloutua sähköpostilta, puheluilta ja muilta vastaavilta. Kehittyvä tekniikka lisää vauhtia yhteiskunnassa: jokainen uusi lisälaite tai ratkaisu vaikuttaa kiihdyttävästi laajemminkin kuin vain yhteen yksilöön tai käyttäjäryhmään – meille tulee yhä enemmän ja enemmän reagoitavaa ja meidän odotetaan reagoivan yhä nopeammin ja olevan yhä enemmässä koko ajan mukana, ajan hermolla olemisen verukkeella. Pahinta on se, että meille markkinoidaan sitä ”välttämättömänä”. Kännykän kanssa liikkuvalle tavoitettavuus laajenee valveillaolon aikaan ja erilaisiin vireystiloihin. Samaan aikaan on esitetty, että kännykkä on muka elämänhallinnan tai elämän hallinnoinnin väline, voidaan kuitenkin kysyä perustellusti: Eikö pikemminkin kännykkä hallitse meitä (!?) Se, että on aina tavoitettavissa, alkaa helposti jäytää ihmistä. Kaikki tarvitsevat toisinaan aikaa itselleen. Kun yhteydet ulottuvat käytännössä kaikkialle, kaikki voivat periaatteessa olla töissä koko ajan. Kotona työskentely lipsuu helposti jatkuvaksi työnteoksi. Nykyään ympärivuorokautisesta valmiustilasta on tullut normaali asia. Sosiaaliantropologi Thomas Eriksen on kirjoittanut elämäntapaa leimaavasta hetken tyranniasta, joka näyttäytyy myös kännykkäyhteiskunnan ex tempore -elämäntyylissä. Kiireellisimpiin asioihin ryhdytään luonnollisesti, jolloin hidas ja pitkäkestoinen tekeminen, kuten mietiskely, harkinta, pidempää aikayksikköä vaativa luova ajattelu, kokonaisvaltainen ajattelu, suurten kokonaisuuksien tarkastelu tai filosofinen pohdinta, jää alakynteen. Tyypillisesti aloitamme suoritettavat tehtävät vähemmän haasteellisista ja pikaisesti toimitettavista, sirpaleisista ja kiireisistä asioista ja vasta lopuksi, jos aikaa jää, tartumme haastavampiin töihin. Usein on vain niin, että sitä aikaa ei tahdo oikein jäädä enää yli näihin haastavampiin töihin tarttumiseksi, tai jos jääkin, meillä ei riitä enää energiaa ja vireyttä käydä niihin käsiksi. Sitten olemisemme jää helposti pintatasolle, mikä puolestaan voi syödä tekemisestä sen merkitykselliseksi kokemisen tunnetta.

Useimmilla työpaikoilla on myös enemmän tehtävää kuin ennen. Vuosikausien supistamisten ja uudelleenjärjestelyiden jälkeen yritykset odottavat työntekijöidensä hoitavan irtisanottujen työtovereidensakin työt. Kolmen päivän viikonloput olisivat kuitenkin tilanteessa älykäs ratkaisu, sillä silloin ihmisellä olisi aikaa asioille, jotka tekevät hänen elämästään rikkaampaa sekä aikaa palautua työstä, ja tämä olisi hyväksi niin ihmiselle itselleen kuin työnantajallekin. Kun ihminen on rentoutunut ja onnellinen yksityiselämässään, hän tekee työnsäkin paremmin. Kun hitaus tuodaan työpaikoille, voidaan välttyä loppuunpalamisilta ja lisätä luovaa ajattelua. Tämä voidaan toteuttaa esim. lisäämällä päivään säännöllisiä 15-20 minuutin taukoja pitkin päivää. 20 minuutin tehotorkutkaan ei kuulosta hassummalta. Nokoset voivat olla erityisen hyödyllisiä nykyään, koska hyvin monet eivät nuku tarpeeksi öisin. Tiedämme, mitä krooninen univaje tekee luovuudelle...


53. RAUHALLINEN LEPO

Työhön pakkomielteisesti suhtautuvassa maailmassa vapaa-aika on vakava asia. Yhdistyneet kansakunnat julisti sen ihmisoikeudeksi vuonna 1948. Vapaa-ajan korkein muoto on olla rauhassa paikallaan ja vastaan-ottavaisena maailmalle (Platon). Franz Kafka muotoili asian näin: Teidän ei tarvitse lähteä huoneestanne minnekään. Istukaa pöytänne ääressä ja kuunnelkaa. Älkää edes kuunnelko, odottakaa vain. Älkää edes odottako, olkaa aivan liikkumatta ja itseksenne. Maailma tarjoaa itsensä teidän paljastettavaksenne. Sillä ei ole vaihtoehtoja. Se kierii riemukkaasti jaloissanne. Vapaa-aika vapauttaa ihmiset tavoittelemaan henkisten ja älyllisten voimiensa korkeampaa kehitystä. Bertrand Russellin mukaan neljän tunnin työpäivä tekisi meistä ystävällisempiä, vähemmän häijyjä ja vähemmän epäluuloisia. Vapaa-aikaa olisi niin paljon, että elämämme olisi lempeää, hidasta ja sivistynyttä. Olennaista vapaa-ajassa on hitaus, sillä se on rauhoittumisen edellytys. Kaiken nopeutuessa jatkuvasti ihmisten keskittymiskyky heikkenee samaa tahtia, ja siksi ihminen ei enää osaa rauhoittua. Viisas vetäytyy joutilaisuuteen tietäen, että se mitä hän joutilaana tekee, on hyödyksi jälkipolville. Rauhaan vetäytyneinä monet olisivat suuremmaksi hyödyksi ihmiskunnalle kuin kaikki nuo toiset, jotka juoksentelevat hikisinä sinne tänne.


PIKAOPAS VAUHDIN RAJOITTAMISEN, HITAUDEN, HILJAISUUDEN JA PYSÄHDYKSEN SUOSIMISEEN: 10 OHJETTA

1. Ajattele suurta, tee laadukasta arkea.

2. Ennakoi elämäntavallasi tulevaa.

3. Kävele ja polje.

4. Mietiskele hyvässä seurassa.

5. Ole saavutettavissa omalla tavoitetempoalueellasi.

6. Ota aikalisä, ”ota iisisti”.

7. Puolita kulutuksesi - 50% usein riittää.

8. Suunnittele leppoistava tila tovereillesi, perheellesi ja itsellesi.

9. Tee päätös, huominen on paremmin.

10. Varaa luomistyön mahdollisuudelle aika ja paikka.


Timo Kopomaa, kaupunkitutkija

412 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page